Biopolttoaine-esitys IEA:lle ja grillausvinkkejä

Sain toukokuussa mahdollisuuden osallistua WWF:n edustajana International Energy Agency:n (IEA) Bioenergia workshoppiin Norjassa. Esitykseni käsitteli biopolttoainetuotannon vastuullisuutta ja sitä mitä EU:n tulisi tehdä saavuttaakseen liikenteen 10% uusiutuvan energian tavoitteensa.

Muita alustusten pitäjiä olivat mm. EU Komissio, Brasilian etanolilobby, OECD, Hollannin öljyntuottajien keskusjärjestö ja useat tutkimusinstituutit. kaikilla esityksen pitäjillä oli mielenkiintoisia näkökulmia biopolttoaineisiin.

Esitykset julkaistiin tänään IEA Bioenergyn sivuilla: Biofuels for Transport – Part of a Sustainable Future?

Finfoodin uutisissa Savon keittiömestarit ry:n keittiömestari Aku Venäläinen suosittelee hakemaan grilliruokiin vaihtelua eri kasviksista.

- Maissin lisäksi grilliin voi laittaa mitä tahansa kasviksia, muun muassa munakoisoa, kesäkurpitsaa, kevätporkkanoita tai tomaatteja. Myös parsat ovat hyviä tähän aikaan vuodesta, Venäläinen vinkkaa.

Vinkit kannattaa ottaa käyttöön sillä brassilihan ja soijarehun tuotannolla on vakavia vaikutuksia Amazonin sademetsille. Amazonin hakkuut kiihtyivät viime vuoden lopulla soijan ja naudan lihan korkeiden hintojen vuoksi. Tuoreiden tietojen mukaan metsäkato jatkuu nopeana myös tänä vuonna.

Deforestation in the Brazilian Amazon rose significantly in April 2008 according to Carlos Minc, Brazil’s newly appointed environment minister.

Minc, a founder of Brazil’s Green Party, attributed accelerating forest loss to clearing by ranchers and farmers who are taking advantage of high prices for grains and beef. The Amazon is an increasingly important source of agricultural production in Brazil.

Kerro ystäville:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us

Lisää kirjoituksia samoista aiheista:

blog comments powered by Disqus

Switch to our mobile site