Kesäjuhlat ja alppiruusupuisto
Olipa taas viikonloppuna mahtava keli. Tuntuuko muista siltä, että hyvät ilmat ovat keskittyneet toukokuun aikana viikonloppuihin? Toisaalta eihän ilmoja pääse arkisin paljon tarkkailemaankaan.
Viikonloppuisin kuitenkin pääsee. Aloitin viikonloppuni perjantai-iltana kastelemalla viljelypalstan. Nauriita olen joutunut jo harventamaan ja härkäpavut, porkkanat, sokeri- ja ydinherneet sekä pensaspavut kasvavat nopeasti perässä. On vaikeaa keksiä mitään rentouttavampaa kuin parin tunnin kuopiminen kasvimaalla. Rapsuttelun ja kastelun jälkeen voi huokaista puutarhatuolissa, avata kylmän oluen ja kuunnella lintujen laulua.
Lauantaina suuntasimme perheeni kanssa äitini mökille kesän alkua juhlistamaan. Taisi olla tämän vuoden hienoin ilma. Poika oli innoissaan kaikista mökin aarteista: kukista, lapioista, kivistä, kottikärryistä, koirasta ja kävyistä. Palasimme iltapuuhiin kotiin.
Lauantai-iltana ja tänään virittelin tämän blogin kuntoon ja tutustuin Wordpress-julkaisujärjestelmän toimintoihin. Kävimme iltapäivällä tarkastamassa josko Pohjois-Haagan alppiruusupuiston rhodot kukkisivat, ja kukkihan siellä. Naputtelin kukkaloistosta uutisen Pohjois-Haagan kotisivuille.
