Naomi Klein ja tuhokapitalismin tulevaisuus

Käytin muutaman ylityötunnin päästäkseni kuuntelemaan Naomi “No Logo” Kleinia Metsätalolle. Naomi piti puheen Tuhokapitalismin tulevaisuus -keskustelussa jonka järjestivät Helsingin yliopiston Yleisen valtio-opin laitos ja WSOY. Muita puhujia olivat maailmanpolitiikan professorit Heikki Patomäki ja Teivo Teivainen.

Saapuessani aurinkoisen kävelyn päätteeksi metsätalolle, jossa muuten aloitin yliopisto-opintoni silloin joskus, näin aulan olevan täynnä ihmisiä. Kuvittelin ensin että luentosalin ovia ei oltu vielä avattu. Pian kuulin, että sali oli jo täynnä eikä sisään enään päässyt ilman lehdistökorttia. Kiva, kiva.

Jäin norkoilemaan salin ovelle siinä toivossa, että pääsisin livahtamaan sisälle. Ystävälliset vahtimestarit avasivat salin ovet ja käänsivät puhujien mikrofoneja kovemmalle jotta aulan seisomapaikoillekin kuuli. Kiitos tästä vakseille.

Lueskelin aiemmin keväällä muutamia netistä löytämiäni artikkeleita Kleinin uudesta kirjasta Tuhokapitalismin nousu. Ajatukset ovat minusta tuoreita, mutta minua kuten monia muitakin kaiveli Kleinin salaliittoteoriointi. Naomi hälvensi väärinkäsitystä luennollaan.

Naomi ei usko suureen neoliberaalien salaliittoon käydä sotia jotta valtioiden kansallisomaisuus kyettäisiin yksityistämään vaan hän uskoo että päättäjillä on yhteinen ymmärrys siitä, että näiden shokkien tapahduttua on tilaisuus talouden liberalisoinnille. Tätä varten tulee olla valmis suunnitelma jonka voi toteuttaa nopeasti kansan ollessa vielä shokissa.

Tarkempia luentokommentteja voitte lukea minun ja Jeren Jaikurapoista ja katsoa kaksi nettiin striimaamaani videota.

Kerro ystäville:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us

Lisää kirjoituksia samoista aiheista:

  • Keskustelimme Klementiinin kanssa Naomin keikasta hyvän blogikirjoituksen päätteeksi: Köeinin keikasta
blog comments powered by Disqus

Switch to our mobile site