Sateinen viikko
Suomen kesä on lyhyt mutta sateinen. Viime viikon sateet olivat kuitenkin kauan odotettuja maanviljelijöiden ja tällaisten amatööripuutarhurien puolesta. Kovat tuulet olivat kuitenkin harmillisia sillä ne tekivät tuhoa kasvimaalla. Kaksi hartaasti kasvatettua kesäkurpitsan taintani riuhtoontuivat poikki, samoin kaksi tomaatin tainta. Periksi ei anneta.
Suomen kesäsää tuntuu nykyään olevan kovin mustavalkoinen on joko porottava helle tai kylmä ja sateista. Tällaisten ääri-ilmiöiden on povattu yleistyvän ilmastonmuutoksen yhä edetessä. Kaipaan jo nyt lämpimiä ja kosteita kesiä. Parhaimmillaan päivisin paistaa aurinko ja öisin sataa vettä.
Saa nähdä toistaako tämä kesä samaa kaavaa kuin viime kesä: sadetta ja viileää kesä- heinäkuussa ja hellettä elokuussa. Omiin lomasuunnitelmiin tämä sopisi sillä olen pelaillut vähän tällaisen ennusteen varaan. Aloitan varsinaisen kesälomani vasta heinäkuun puolivälin kieppeillä.
Kevään mittaan minulle on kertynyt vähän turhankin paljon ylityötunteja, jotka käytän pois ensi viikon aikana. Sain kehitettyä juuri tulevaa liukumaviikkoani varten ärhäkän flunssan. Vähän antaa työstressille löysiä niin flunssa iskee heti kiinni. Keho pakottaa lepäämään. Maanantain ja torstain kokouksia lukuunottamatta aion viettää ensi viikon perheen kanssa seikkaillen.
