Vanha päiväys?
Stockmann on niittänyt viime päivinä mainetta vanhojen elintarvikkeiden myynnillä. Ensin löytyi vanhaa lihaa, sitten juustoa. Tänään Stocka varmisti otsikoissa pysymisen järjestämällä asiakkaille aarteenmetsästyksen. Vanhentuneesta tuotteesta sai palkinnoksi 100 euron lahjakortin.
Stockmannin mediatempaus oli onnistunut. Vanhentuneita tuotteita löytyi ja yritys sai kaipaamaansa palstatilaa. Nelonen teki tutkivaa journalismia ja sai päivän kohuskuupin: kaupoista löytyy tuotteita vanhoilla päiväyksillä! Uskomatonta, onko moisesta kuultu!
Olin opiskeluaikoina useita vuosia töissä ruokakaupassa. Opiskelua päivin, töitä illoin. Tyttöystävää ja ystäviä ehti tavata viikonloppuina, siis lauantaina kuuden jälkeen ja sunnuntaiaukiolojen ulkopuolella. Vapaat viikonloput ovat jotain mitä ihmiset eivät osaa tarpeeksi arvostaa. Vuosien jälkeen niihin oli vaikea tottua ja tuntuivat pieniltä lomilta.
Asiakkaat kyselivät usein mistä tietää, että kotona avattu elintarvike on vielä kunnossa. Kehoitin heitä käyttämään nenäänsä. Jos tuotetta ei tee mieli syödä niin se saattaa olla vanhentunut. Päiväykset ovat viitteellisiä ja ruoka säilyy syömäkelpoisena niitä kauemmin.
Ruokakaupassa työskentelyn hyviin puoliin kuului, että pakastin pursusi aina ilmaisia tai puoleen hintaan ostettuja päiväyksen ohittaneita broilerin suikaleita, jauhelihaa ja leipiä. Hyvää oli.
Saisikohan opiskelijoiden tilanteesta tai kaatopaikalle kuskattavan ruoanmäärästä skuuppia?
Brittiläinen WRAP raportoi toukokuussa, että lähes kolmasosa brittien ostamasta ruoasta päätyy roskakoriin.
“… Annually, the UK dumps 6.7 million tonnes, meaning each household jettisons between £250 and £400 worth of food each year. Most of the waste – which nationally costs £8bn – is sent to landfill where it rots, emitting the potent climate- change gas methane.
Ms Ruddock, the minister for climate change, warned that, although many people had not made the connection between scraping food into the bin and climate change, waste food presented a bigger environmental problem than packaging. “We cannot fail to do what is necessary,” she said.
“At this rate we will not have a place to live which is habitable if we don’t address climate change globally and the UK has to make its contribution.”…” – The Independent
