Kontit ja maailmantalous
Kontit ovat niitä luotaantyöntävän näköisiä teräslaatikoita joita näkee satamissa. Oletko ajatellut Metrolla Kalasataman ohi kiitäessäsi, että nuo toistensa päälle pinotut laatikot ovat mullistaneet maailmantalouden?
Kontti on maailman käytetyin kuljetusväline. Miksi? Koska konttikuljetus on halpaa. Lenkkariparin saa kuskattua Kiinasta Suomeen muutamalla kymmenellä sentillä. Helsingistä Espooseen samat lenkkarit saa lähetettyä postina 13 eurolla. Tavaroiden kuljetus onkin tuplaantunut viimeisten 25 vuoden aikana. Noin 90% kaikesta tavarasta on joskus ollut kontissa.
Konttien käyttö yleistyi 50-luvulla jolloin niiden uskottiin hyödyttävän New Yorkia tehden tavaran kuljetuksen Etelä-osavaltoihin edulliseksi. Kuten Arvo Tuomisen Kontti-dokumentissa tuotiin konkreettisesti esiin kontit kulkevat nykyään kovin eri suuntaan. Konttien ansiosta tavaraa kannattaa tehdä kaukana kulutuspisteestä. Kuljetushan on lähes ilmaista.
Neljäsosa konteista täytetään Kiinassa josta ne lähetetään kulutusmaihin. USA:n satamista laivoihin lastataan lähes yksinomaan tyhjiä kontteja. Raha kulkee samaan suuntaan kuin tyhjät kontit mikä näkyy hyvin alla olevasta Yhdysvaltojen kauppatasetta kuvaavasta kuvasta (80-luvun vaje johtui Japanin kaupasta ja sitä seurannut Kiinan kaupasta). USAn ja Kiinan kauppatase on epätasapainossa – sanovat amerikkalaiset.

Yhdysvaltalaiset ostavat siis tuotteita Kiinasta. Talouden apätasapainoa lisää merkittävästi se, että tämä kulutus tapahtuu pitkälti velaksi. Tämän vuoden aikana tuo velkapommi on alkanut räjähtää. Yhdysvallat on tällä hetkellä maailman velkaantunein maa. Kiinalla on maailman eniten ylijäämää. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että Kiina ja Japani omistavat lähes puolet USAn ulkomaanvelasta. He ovat yksinkertaistettuna lainanneet yhdysvaltalaisille rahaa jotta nämä voisivat ostaa lainaajiltaan lisää tavaraa.
Mistäköhän ne Kalasataman kontit tulivat ja mihin ne jatkavat matkaa? Voit seurata yhden kontin matkaa vuoden ajan BBC:n kartalla. Tällä hetkellä tämä viskiä täynnä oleva boksi seilaa Portugalin edustalla.
Laivaliikenne tuottaa kaksikertaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin lentoliikenne.
Kuva: CC Tim Cayne

