Maailman ylikulutuspäivä
Tänä vuonna vietetään Maailman ylikulutuspäivää ennätyksellisen aikaisin. Ensi tiistaina, 23. syyskuuta alamme ylikuluttamaan maapallon vuosittain uudistuvia luonnonvaroja.
Luonto kykenee uudistamaan tietyn määrän luonnonvarojaan vuosittain. Esimerkiksi metsät kasvavat vuodessa tietyn kuutiomäärän sitoen hiilidioksidia ja tuottaen puuta ja ympäristöpalveluita. Merien kalakannat uudistuvat vain rajatun määrän ja peltoalat tuottavat vain tietyn määrän satoa.
Global Footprint Network mittaa ihmisten ekologista jalanjälkeä joka kuvaa tätä uudistumiskyvyn ja kulutuksen suhdetta. Mittausten mukaan ihmiset ylittävät maailmanlaajuisesti planeetan biologisen kyvyn tuottaa luonnonvaroja tänä vuonna 1,4-kertaisesti.
Ylikulutus on kiihtynyt vuodesta 1986 jolloin ensimmäistä Ylikulutuspäivää vietettiin joulukuun 31. päivä. Nyt saavutamme kulutuksen rajat jo syyskuussa!
Suurin syy ylikulutukseen ovat hiilidioksidipäästöt. Metsät ja muut hiilinielut eivät kykene sitomaan niitä valtavia päästömääriä joita vapautamme polttamalla fossiilista energiaa ja hakkaamalla metsiämme pelloiksi.
Laskin Sademetsä kotonasi – kuluttajaopasta varten keskiverto suomalaisen ekologisen jalanjäljen muutaman trooppisen raaka-aineen osalta. Yhtä Matti Meikäläistä varten täytyy varata kahvin juomisen vuoksi 315 neliömetriä kahvipeltoa, possun ja broilerin syömisen vuoksi 209 neliömetriä soijaplantaasia ja kasvirasvoja varten vähintään 1500 neliömetriä öljypalmuplantaasia. Kaikki tämä siis yhdelle suomalaiselle!
Suomalaisten ekologinen jalanjälki on muuten 3. suurin maailmassa. Voit laskea oman ekologisen jalanjälkesi Tampereen ekotallaajasivulla.
Ohessa Mathis Wackernagelin esitys ekologisesta jalanjäljestä
