En näekään syytä miksi kulutustapa täytyy niputtaa asioiden edistämisen kanssa. Se että halutaan oma kämppä talonvaltauksella tai tehdään töitä projektissa jonkun asian eteen on eri asia kuin se, että muutetaan kulutustottumuksia ympäristö- tai terveystiedon perusteella.

Jukan ehdottamat käsitteet on aika hyviä. Nippukäsitettä ei mielestäni tarvita.

En näe syytä miksi kulutustapa täytyy niputtaa asioiden edistämisen kanssa. Se että halutaan oma kämppä talonvaltauksella tai tehdään töitä projektissa jonkun asian eteen on eri asia kuin se, että muutetaan kulutustottumuksia ympäristö- tai terveystiedon perusteella. Jukan ehdottamat käsitteet on aika hyviä. Nippukäsitettä ei mielestäni tarvita.

Minusta aktivismi-käsitteeseen – etuliitteistä riippumatta – oleellisesti sisältyy monissa tapauksissa nimenomaan ajatus yhteiskunnallisten rakenteiden havaitsemisesta, kritisoimisesta ja muuttamisesta. Sen olemassaolo riippuu paremminkin aktivismin kohteesta kuin laadusta. Kyllä “uusikin” aktivismi esittää yhteiskunnallisia vaatimuksia, joskin paperinen ohjelmatyö siltä ehkä puuttuu (mutta se onkin enemmän järjestöjen ja muiden poliittisten instituutioiden tehtävä). Näin siitä riippumatta, että tämä aktivismi saattaa kanavoitua yksilöllisempien tekojen kautta.

Aktivismin käsitteen sitominen järjestötoimintaan ja järjestöön sitoutumisen asteeseen ei myöskään tunnu mielekkäältä, tai sitten “varsinaista” aktivismia pitäisi kutsua vaikkapa byrokraattiseksi tai institutionaaliseksi aktivismiksi. Monesta “kevytaktivistista” jutussa mainittu järjestöaktivismi – joku lihaa syövän luonnonsuojeluliiton jäsenyys – ei varmaan ole aktivismia ensinkään vaan jotain passivismia – annetaan järjestöeliitin hoitaa, annetaan sille vain legitimiteetti omalla jäsenyydellä. Ei juurikaan eroa kuukausilahjoittamisesta.

Vaikka kevytaktivismin tyyppiselle nippukäsitteelle voi siis olla tarvetta tutkimuskäsitteenä, sen nykyinen laajempi käyttö on ongelmallista, tai ainakin sille ollaan lataamassa liikaa merkityksiä. Jos otetaan mikä tahansa yleisesti tunnettu käsite ja pannaan sille kevyt-etuliite, ihmiset kyllä tietävät, mitä näin muodostunut sana tarkoittaa. Jos tutkijan antama määrityssisältö ei vastaa tätä merkitystä, tutkijan ja muiden kielet eivät kohtaa. Se on ongelma.

En osaa suoralta kädeltä ehdottaa tarpeeksi niputtavaa käsitettä kevytaktivismin tilalle, mutta sopivia ehdokkaita voi käyttää ad hoc (tarpeen vaatiessa, tilanteen mukaan) riippuen siitä, mitä varsinaisesti tarkoitetaan. Jos tarkoitetaan vaikuttamisen yksilöllistymistä, puhuttakoon yksilöllisestä aktivismista. Jos tarkoitetaan lyhytaikaista vaikuttamista, puhuttakoon ad hoc -aktivismista, projektiaktivismista tms. Jos tarkoitetaan tiedostavaa/valistunutta kuluttajuutta, puhuttakoon siitä. Ja niin edelleen.

Kiitos kommentista ja erinomaisesta pohdinnastasi blogissasi.

Olen aiemmin kirjoitellut kevytaktivismista mm. Helsingin Sanomien Vieraskynässä (1.7.2008):

Yksilöllinen kevytaktivismi on uutta kansalaistoimintaa
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Yksil%C...

Kyse ei ole missään tapauksessa aktivismin tai aktiivisten ihmisten toiminnan vähättelystä – vaikka kieltämättä sellainen mielikuva itse käsitteestä voi syntyä. Parempia ehdotuksia otetaan toki oikein miellellään vastaan.

Kevytaktivismi ei tarvitse järjestöjä tai johtajia, sitä ei kiinnosta yhteiskunnallisten rakenteiden muuttaminen tai eettisen kehän laajentaminen, moraaliprotestointi.

Keskiössä on yksittäinen ihminen, yksilö. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalaistoiminta ei ole enää niinkään riippuvaista järjestöjen resursseista (järjestöjä pyörittävät palkatut ammattilaiset) kuin yksilöiden kyvystä toimia ja politisoida (julkisuuteen) uusia kysymyksiä. Huomioyhteiskunnassa, joka ponnistaa verkosta, mikä tahansa voi politisoitua, milloin tahansa, kenen toimesta tahansa. Orwelilainen ja Foucault'lainen yhteiskunta kääntyy päälaelleen. Yksilö valvoo toisia yksilöitä ja yhteiskuntaa.

Kevytaktivismin voi jakaa kolmeen luokkaan, jotka ovat vapaaehtoinen vaatimattomuus, askeettinen hedonismi sekä radikaali kulutuskarkuruus. Hesarin vieraskynässä olen avannut näitä enemmän.

Keveydellä viittaan siihen, että uusi aktivismi ei esitä yhteiskunnallisia vaatimuksia tai poliittisia ohjelmia. Moraaliprotestin sijaan “minä” vaikutan. Uusi aktivismi on siis byrokraattisesti kevyttä. Hyviä esimerkkejä tästä ovat esimerkiksi carrotmob, talonvaltaus, Facebook-vetoomukset tai vaikkapa se, että ihmiset maksavat mielummin järjestöjen suoraveloitusjäsenyyttä (feissaus) kuin osallistuisivat itse toimintaan.

Aktivismi on kevyttä, koska sen mielenmaisema tai vaikuttamishorisontti kiinnittyy usein yhteiskunnallisten rakenteiden sijaan yksilöön. Kevytaktivismi siis kikkailee yksilön valinnoilla.

En tiedä selvensikö tämä yhtään. Kuulen mielelläni lisää ajatuksiasi aiheesta!

Parhain terveisin
-Leo

“Aktivisti”, varsinkin “kansalaisaktivisti”, on jähmettävä rooli josta olisi ehkä hyvä pysyä kaukana. Tuollaiset identiteetit lyövät assosiaatioita lukkoon ja kiinnittävät huomiota tiettyihin yksilöihin itse teemojen ja prosessien sijaan. Lisäksi aktivismista puhuminen yleensä etäännyttää muita ihmisiä jutusta.

Mutta musta tässä postauksessa on hyvä pointti: pidin myös Straniuksen kommenttia outona. Luulisi aktivistitutkijan tietäjän, että ammattiaktivistitkin mielellään korostavat nykyisten liikkeiden olevan nimenomaan väliaikaisia ja projektiluontoisia juttuja…

–

Leppoisa tunnelma tossa videossa. Oispa mullakin kasvimaa