Aluefoorumia ja ulkoasiainvaliokuntaa

Viime viikko oli mielenkiintoinen. Aloitin viikon YLEX:n haastattelulla kahvin tuotannon ympäristövaikutuksista ja siitä kuinka me vannoutuneet kahvin ystävät voimme pienentää omaa vaikutustamme etelän tuotantoalueiden ympäristöön.

Itse juon nykyisin herkullista Reko-kahvia jota pakkaan aamuisin termosmukiin työmatkan herkuksi. Kulutusmaito kruunaa hyvän kahvin.

Tiistai-iltana vedin Pohjois-Haaga seuran keskustelutilaisuuden. Aiheena oli aluefoorumitoiminta.

Aluefoorumitoiminnan tavoitteena on saada positiivinen kehityskierre käyntiin kaupunginosassa. Aluefoorumi kerää yhteen alueen kehittämisestä kiinnostuneita: aktiivisia asukkaita, taloyhtiöiden edustajia, yrittäjiä, yhdistyksiä ja virkamiehiä sekä kunkin teeman asiantuntijoita.

Hannu Kurki Maunula seurasta, Kaarina Hughes Etelä-Haagasta ja Mikko Virkamäki Kotialue Oystä esittelivät pohjois-haagalaisille ja lassilalaisille toiminnan periaatteita, antoivat käytännön vinkkejä ja kannustivat meitä aloittamaan foorumit myös Pohjois-Haagassa.

Pohjois-Haagan aluefoorumit alkavat ensivuoden alussa. Tilaisuuteen osallistujat jättivät melkoisen määrän kiinnostavia kehitysaiheita tulevien foorumeiden asialistoille. Alan puuhata näiden aiheiden varaan tulevia keskustelutilaisuuksia alustajineen. Tilaisuuden jälkeen pidettiin vielä Pohjois-Haaga seuran syyskokous jossa minut valittiin johtokunnan jäseneksi. Se miten olen tähän päätynyt on luettavissa Sometun Sosiaalinen media osana yhteisöä ryhmän keskusteluista.

Videoin keskustelutilaisuuden esitykset ja latasin ne kotimaiseen Floobs-videopalveluun. Esitykset ja videot on katseltavissa Pohjois-Haagan kotisivuilla.

Keskiviikkona kävin Pikku-Parlamentissa esittelemässä Ulkoasiainvaliokunnalle WWF Suomen lausunnon biopolttoainetuotannon ja ruokakriisin syistä. Kirjoitin aiheesta lokakuussa.

Viimeaikainen raaka-ainehintojen romahdus viittaa siihen, että ruoanhinnan nopea kohoaminen viimeisen kahden vuoden aikana johtui pääasiassa markkinaspekulaatiosta. Sijoittajat siirsivät rahojaan osakkeista raaka-ainefutuureihin ja optioihin. Esimerkiksi maissin hinta on pudonnut yli 50% kesän huippuhinnasta vaikka sen kysyntä bioetanoliksi ei ole muuttunut. Talouskupla siellä toinen täällä. Valiokunta valmistelee ruokakriisistä mietintöä ja kuulee sitä varten asiantuntijoita. Minun lisäkseni paikalla olivat Suomen Pankin ja Ilmatieteenlaitoksen edustajat.

Perjantaina osallistuin enimmäkseen pikkujouluihin.

Kuva: (cc) skrubu

Kerro ystäville:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us

Lisää kirjoituksia samoista aiheista:

blog comments powered by Disqus

Switch to our mobile site