Uskomatonta, mahtavaa, kiitos!
Heräsin aamulla sanoihin “Obama valittiin!”. Loppu päivän leijailinkin sitten leveä hymy kasvoilla. Kaikki tuntui sujuvan tavallista hienommin ja sujuvammin. Aina välillä äimistelin onko Obama todella seuraava presidentti. On se.
Yhdysvaltalaiset ylittivät Maailman odotukset. Minä kuten monet muutkin epäilivät amerikkalaisten rohkeutta valita niin ylivoimainen ehdokas presidentikseen. Olimme tottuneet pettymään.
Mahtavaa.
Obama ei kykene millään täyttämään ihmisten häneen kohdistamia odotuksia ja toiveita. Jo pelkkä valinta on kuitenkin osoitus siitä, että yhdysvaltalaiset haluavat kääntää valtavan laivansa kirkkaampia vesiä kohti. Iso laiva kääntyy hiljaa varsinkin jos rahat ovat loppu ja miehistö tappelemassa muissa laivoissa. Mutta kuten Obama totesi voittopuheessaan “we will get there”. Hän varoitti myös, että matkalla saattaa tulla takaiskuja ja takapakkia. Usko on kuitenkin palannut.
Obaman valtavaa urakkaa helpottaa se, että demokraatit voittivat presidenttiyden lisäksi enemmistöt kongressin edustajainhuoneessa ja lakeja säätävässä senaatissa. Republikaanit hävisivät siis kolmesti ja demokraatit tekivät hattutempun!
Hymyilyttää. America is back!
Barack Obaman voittopuhe
Kuvat: (c) semel17, (cc) Ms.Kathleen


