Jää sulaa
Saimme vihdoin pakkasasteita Helsinkiin. Käytän tilaisuutta hyödyksi ja sulattelen parhaillaan pakastinta. Sulava jää litisee ja rapiseen putoillessaan ritilöiden läpi.
Miltähän sulava Himalaja kuullostaa. Maailman katto sulaa nimittäin vauhdilla. Sulaessaan vesi muodostaa katastrofin ainekset sisältäviä valtavia jäätikköjärviä jotka saattavat ryöpsähtää hetkenä minä hyvänsä alavirtaan kyliin ja kaupunkeihin. Ääni on varmasti pelottava.
Tulvat yleistyvät ennen kuin Etelä-Aasian ja Länsi-Kiinan mahtavat virrat alkavat ehtyä sulamisveden vähetessä. Mihin tämän valtavan vedenjakaja-alueen 1,3 miljardia ihmistä, siis noin joka viides maapallon asukkaista, muuttaa kun ruuan ja energian tuotanto vaikeutuu?
Video – Himalaya: the roof of the world is melting
Tilannetta pahentaa vielä Etelä-Aasian ja Kaakkois-Aasian maataloudelle välttämättömän monsuunikauden muutokset. Monsuunikausi alkaa myöhemmin ja sade tulee rankkasateina tasaisen ropinan sijaan.
Video – Connecting Climate Change and Monsoon
Ruuan tuotantoa täytyisi nyt päinvastoin lisätä jotta yhä kasvava väestömäärä säilyisi hengissä. Huoh
Sulava pakastimeni tuntuu suorastaan rikosvälineeltä, puhumattakaan EU-päättäjistä jotka toistelevat Puolan ilmastonmuutoskokouksessa lämpimikseen jo löpistyjä lupauksia ilmastonmuutoksen torjunnasta. Pulinat pois ja rohkeita päätöksiä!
