Ruokakriisiä, Borneota ja sosiaalista mediaa
Osallistuin tiistaina Suomen YK-liiton, Ulkoasiainministeriön ja Ihmisoikeusliiton järjestämään Ihmisoikeusjulistuksen 60-vuotisjulistusseminaariin “Täysi lautanen, täysi elämä – riittävä ravinto ihmisoikeutena”-seminaariin (ohjelma pdf). Seminaarin teemaksi oltiin valittu oikeus ruokaan, ruokakriisivuoteen sopien.
Oikeusministeri Brax ja Demareiden puheenjohtaja Urpilainen pitivät ihmisoikeuksia ja naisten asemaa suitsuttavat puheet tilaisuuden aluksi. Brax kertoi mm. kuinka monta miljoonaa Suomi on osoittanut hätäapuun ensi vuonna.
Kiinnostavin osa seminaaria oli Oslon yliopiston ihmisoikeusinstituutin professorin, Ulkoasianministeriön ihmisoikeusyksikön päällikön ja Scanagrin ruokaekspertin tähdittämä paneelikeskustelu. Ruokakriisin syyksi toistettiin kehittyvien valtioiden sisäisiä seikkoja kuten hallitusten haluttomuutta tukea pienviljelijöiden tuotantoa ja näiden köyhien valtioiden huonoa infrastruktuuria. Olin äimänä.
On yleisessä tiedossa, että:
Suurimmat syyt ruokakriisiin ovat [IATP:n mukaan] pitkään jatkuneet teollisuusmaiden maatalous- ja vientituet, jotka laskivat maataloustuotteiden hintoja vuosikymmenien ajan. Maatalouteen ei investoitu eikä menetelmiä kehitetty huonon kannattavuuden vuoksi. Matalien hintojen vallitessa kehittyvien maiden viljelijöillä ei ollut varaa parempiin viljelymenetelmiin ja pellot köyhtyvät joutomaiksi. YK katsoo viljelymaiden köyhtymisen erääksi vakavimmista ympäristöuhista. Noin 40% maapallon viljelyalasta on köyhtynyttä.
Maatalousvaltaisten köyhien maiden vientitulot laskivat markkinahintojen mukana ja samanaikainen länsimaiden harjoittama ruuandumppaus ajoi kehittyvien maiden viljelijät pois markkinoilta. Yhä pienenevästä budjetista täytyi käyttää yhä suurempi osa ruuan maahantuontiin. Tämä ruokakriisin rakenteellinen syy on ollut tiedossa jo kauan.
Pohjustin tällä kysymystäni siitä tulisiko panelistien mielestä ruoantuotannon turvaamisessa panostaa ajoittaiseen hätäapuun vai maataloustuki- ja maailmankauppareformiin. Toinen kysymykseni koski ihmisoikeuksien toteutumista ruuantuotannossa. Tulisiko EU:n vaatia vastuullista tuotantoa vain siltä osalta raaka-ainetta joka käytetään bioenergiaksi vai olisiko näitä oikeuksia syytä noudattaa myös EU:n myytävän ruuan tuotannossa?
Yksikään panelisti ei vastannut kysymyksiini. Kysymykset osuivat siis kohdalleen.
Ruuan hinnat ovat muuten romahtaneet syksyn aikana. Kesäkuun huippuhinnoista on tultu 50-70% alas. Kehittyvät maat ovat jälleen pulassa vientitulojen ehtyessä. Pahimmin kärsivät pienviljelijät.
Äkkinäisen ruuan hintapiikin syyt ovat vielä epäselvät. Eräs niistä on kuitenkin markkinakeinottelu. Sijoittajat siirsivät vuodesta 2005 alkaen rahaa heikko tuottoisista osakkeista raaka-aineoptioihin ja -futuureihin. Hinnat lähtivät nousuun. Bioenergiapotentiaali voimisti sijoittajien hintaodotuksia. Ruuan hinta on yhä tiukemmin sidottu raakaöljyn hintaan. Hinnat ovatkin seuranneet öljyn hinnan heikkenemistä. Joudummeko kokemaan uuden jatkuvan ruokakriisin kun maailmantalous toipuu ja öljyn hinta nousee uusiin ennätyksiin kahden-kolmen vuoden kuluttua? Milloin öljyn hinta karkaa maataloussektorin ulottumattomiin ja luomutuotanto palaa valtavirtaan?
Tammikuussa reissaan Indonesiaan tapaamaan työkavereita. Vuosittaisen Borneo-työpajan aikana arvioimme kuluneen vuoden toimintaa, kehitämme työtapojamme, tarkennamme seuraavan vuoden työsuunnitelman ja jaamme budjetin eri aktiviteettien kesken. Tämän ensimmäisen työpajan aikana opastamme WWF Indonesian kaverit myös Ulkoministeriön kaavakkeiden saloihin. Onneksi saan tässä tukea parilta työkaverilta jotka lähtevät mukaan matkalle. Matkasuunnitelmat alkavat olla selvillä.
Mari Koistinen, eli Marikoo, valmistelee parhaillaan sademetsäaiheista blogia WWF:n Sademetsän sankarit-operaatiolle. Blogista tulee Tarzania kiljauttavan villi. Ellet ole vielä ehtinyt niin nyt on korkea aika liittyä operaation Facebook-ryhmään. Mari on muuten jo toinen jaikututtavuus jonka apua olen kaivannut töissä.
