Rottinki ja ympäristö
Erikoistuin yliopistossa trooppiseen metsänhoitoon. Opin että rottinki on ympäristöystävällinen materiaali verrattuna esimerkiksi trooppiseen puuhun. Nyrkkisääntö toimii yhä. Rottinki vaatii varjoa ja puiden tukea kasvaakseen, eli metsäpeite täytyy säilyttää rottinkia kasvattaakseen. Mutta mutta
Me ihmiset tykkäämme tästä ympäristöystävällisestä materiaalista jo hieman liikaa. WWF kehittää Mekongissa yhdessä paikallisten kanssa rottingin kestävää tuotantoa ja olenpa kuullut että Indonesian WWF:llä on ollut samankaltaisia toimia.
Ohessa video vastuullisen rottingin kasvatuksesta Laosissa
Rottinki on muuten yksi hyvä syy käyttää pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita sademetsässä. Mokoma kiipijä kasvi on tuhansien koukkumaisten piikkien peittämä. Rottingin otteesta ei pääse kuin kaverin auttamana tai haavoilla irti.
