Ruotsilta hyvä avaus päästöjen vähentämiseen

Hesari osasi uutisoida että Ruotsin hallitus aikoo vähentää päästöt lähes puoleen vuoteen 2020 mennessä. Päätös on hyvä verrattuna muihin EU-maihin jotka ovat sopineet vähentävänsä päästöjään vain 20% vuoteen 2020 mennessä ja nostavansa vähennyksen 30% jos kun Kööpenhaminassa onnistutaan sopimaan Kioton kolmannesta kaudesta.

Päästöjä tulisi tieteen perusteella laskea vuoden 1990-tasosta vähintään 45% vuoteen 2020 mennessä ja 95% vuoteen 2050 mennessä jotta katastrofia kyettäisiin hillitsemään.

Mitä Hesari ei osannut kertoa on että Ruotsin hyvä avaus ei riitä ja että Ruotsin hallitus ei aio vähentää Ruotsin päästöjä 40 prosentilla. Ruotsi aikoo vähentää omia päästöjään vain 27% ja loput 13% offsettaamalla CDM:n avulla, eli esimerkiksi siirtämällä uutta [ruotsalaista] teknologiaa kehitysmaihin.

Suhde on silti parempi kuin mitä itseään “ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijäksi” itseään tituleeraava EU suunnittelee. EU on valmis leikkaamaan omia päästöjään vain 10 prosentilla ja ostamaan ilmastonmuutoksen kiihdytysoikeuksia köyhiltä valtioilta lopun 20% verran.

WWF vaatii EU:ta vähentämään omia päästöjään 30% vuoteen 2020 mennessä ja tämän lisäksi rahoittamaan kehitysmaiden hyppäystä kestävämpään kulutusmalliin 35 biljoonalla vuodessa. Nämä virallisen kehitysavun lisäksi annettavat varat tulisi ohjata puhtaaseen teknologiaan ja metsäkadon pysäyttämiseen.

IPCC:n tutkijat tarkastivat tällä viikolla ennustuksiaan ilmastonmuutoksen vakavuudesta ja nopeudesta. Merenpinta tulee nousemaan metrillä vuoteen 2100 mennessä. Muistaakseni noin 10% maailman ihmisistä asuu tällä tulevalla tulva-alueella. Niin ja sitten on vielä ne 1,3 miljardia ihmistä joilta loppuu vesi Himalajan sulaessa ja…

Kerro ystäville:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us

Lisää kirjoituksia samoista aiheista:

blog comments powered by Disqus

Switch to our mobile site