Pääsiäisloman arkea
Vietin viikon pääsiäisvapaan. Lepo olisi tullut tarpeeseen seuraavan kahdentoista päivän 16h työrupeamaa varten.
Lyhyiden lomien ongelmana on se, että tuo vapaa-aika on pakko käyttää kaiken arkena kasaantuneen kotiaskareen tekoon. Vapaa-ajalla tarkoitan niitä muutamia päiväunitunteja kun en viihdytä lapsia. On hoidettu pankkiasioita, vaihdettu multia, kerätty raksalavoilta lautoja kasvimaalle, käännetty kompostia, käyty lääkärissä, kiristelty hampaita IKEAssa, tehty pakollisia töitä, käyty kaupassa jne jne. Ehkä ongelma ei ole loman lyhyydessä vaan lyhyiden lomien harvuudessa.
Kuten arkenakin, iltaisin sain hengähtää. Luin Henry Thoreaun klassikkoteoksen Elämää metsässä vihdoin loppuun. Nautin myös lempiblogieni jutuista ja haaveilin kirjankirjoittamisesta. Itseasiassa minulla on jo kirjan idea ja parikymmentä sivua raakatekstiä kasassa. Vaatii vielä kirjoittamista, kirjoittamista, kirjoittamista…
Kasvimaahanskat syyhyävät jo kovasti. Levittelin herukkapensaiden alle kunnon hakekatteen ja kokosin toisen lehtikompostin. Tarkoituksenani oli siirtää vuoden iläinen komposti muhimaan uuteen laatikkoon vielä kesäksi. Sain noin puolet siirrettyä. Nyt kasvimaalla seisoo komposti ja jäinen multakuutio.
Jotta hommat eivät loppuisi kesken ja ehtisin levätä, en tietenkään aio tyytyä kasvattamaan kasvejani liian yksinkertaisesti vaan kokeilla neliöjalkaviljelyä ja koota kevyen kasvihuoneen tomaatteja varten. Kuskasin pääsiäissunnuntaina raksalavoilta keräämiäni lautaisia lavoja fillarilla palstalle purettavaksi. Näistä roskista saa nakuteltua hyvät reunat kasvimaan korotetuille penkeille. Kerron kasvimaan askareista aivan varmasti lisää kevään edetessä.

