Sosiaalinen media ja ahdistava informaatiotulva

Uskon, että monille sosiaalisen median aktiivikäyttäjille kärsimättömyys on tuttu tunne. Jatkuvaan tietovirtaan jää koukkuun. Pelkää menettävänsä jotain, ellei tarkasta Twitter-virtaa tai syötetilauksiaan jatkuvasti.

Itse tunnen usein pettymystä, jos en löydä Twitterin tietotulvasta mitään mielenkiintoista. Viiden minuutin päästä tarkastan tilanteen uudestaan, josko nyt.

Syötteenlukijan tuhansista kirjoituksista avaan iltaisin selaimen välilehdet pullolleen mielenkiintoisia kirjoituksia ja uutisia, mutta jätän suuren osan lukematta niiden pituuden vuoksi. En malta lukea niitä. Jossain saattaa olla jotain mielenkiintoisempaa. ForaTV:n Twitter-parodia osuu asiassa nappiin:

Video – Introducing Fwitter: Get Smart Faster

Kun emme malta keskittyä olennaiseen, siihen itselle tärkeään tietoon ja sen rauhalliseen mutusteluun, menetämme parhaat ajatuksemme. Hyvät ideathan syntyvät usein silloin kun emme tee yhtään mitään. Itse saan parhaat ideani usein puoliunessa sängyllä loikoillessani. Jotkut seuraavat informaation päivittymistä nykyään jopa sängyssä, vessasta puhumattakaan. Montakohan ajatusta on jäänyt syntymättä raivoisan tietotulvassa kahlaamisen vuoksi?

Tämä kärsimättömyys keskittyä yhteenasiaan kerrallaan, ei haittaa pelkästään hermostunutta kännykänräplääjää vaan saattaa vaikuttaa hänen lähipiiriinsäkin. Äitini on kova käskemään minua laittamaan kännykän pois. Vaimoni käyttää asiassa hieman värikkäämpää kieltä.

Naked Capitalism, erinomainen talousblogi muuten, kirjoitti joku tovi sitten Twitterin vaikutuksista kommunikaatioon.

“I have a second issue with Twitter, and mobile communications generally, I can’t control how they are used, but I see them as having a corrosive effect on interpersonal relations.

It’s one thing to take calls, check texts tweets, or the news when out and about by yourself. But it has become the norm to take them when meeting with others. That reduces the quality of the interaction and sends a message that the person you are with is merely an option, other options are ever present and must be assessed, maybe exercised.”

Myös Marginal Utilityn Rob on pohtinut viimeaikoina Twitteriä ja Facebookkia. Hän jatkaa Naked capitalismin pohdintaa sosiaalisen median vaikutuksista ystävyyteen:

“It’s easier to manage friendships online and treat friends as our fans than it is to make the mundane efforts of actually being friends with them—scheduling time to spend with them and actually being present with them without multitasking. “

Jo pelkkä tiedon valtava valinnanmahdollisuuksien määrä ahdistaa. Mutta entä jos kirjoitusten aiheetkin ovat “tyypillisiä uutisia”: valtioiden omanedun tavoittelua, kriisejä, irtisanomisia, ilmastonmuutosta, poliitikkojen saamattomuutta ja pedofilian uhreja? Ei ihminen tarvitse tällaista tykitystä! Ei netistä, eikä muistakaan medioista.

Tavallisen pulliaisen ei oikeastaan tarvitsisi lukea kuin yksi viikottainen uutisliite viikossa saadakseen tarvittavan tietämyksen maailman menosta – siinäkin olisi varmasti jo liikaa.

Ei minun tarvitse tietää kuinka Pohjois-Korea tänään jallittaa muuta maailmaa ydinaseuhalla. Tieto ei paranna minun päivääni mitenkään. Ahdistavat uutiset, joihin ei voi itse vaikuttaa, saattavat tosin toimia syynä juoda toinen tuoppi, ostaa kymmenennet kengät ja käpertyä sohvalle tuijottamaan TV:n sirkushuveja.

Anxietyculture epäilee ahdistelu-uutisten ajavan jopa yhteiskunnallista päämäärää:

“There are strong vested interests in keeping public anxiety at a high level. Anxious people make good consumers – they tend to eat and drink compulsively, need more distractions (newspapers, TV, etc) and more external buttressing of their fragile self-image through lifestyle products and status symbols.”

Oheinen Ed4Wb:n video pohtii olemmeko sekoittaneet tietopommituksen keskellä tiedon ja viisauden. Nopea tieto pyrkii ongelmien pikaratkaisuihin, h i d a s tieto  ongelmien välttämiseen. Viisaus on kokonaisvaltaista ymmärtämistä siitä mikä on hyväksi. Myös YLE:n Opinportista löytyy mieenkiintoisia infotulvaa käsitteleviä videoita ja muuta materiaalia.

Video – Information Deformation

Olen miettinyt viime viikkoina erilaisia keinoja levätä. Tämä on hiekkalaatikkokeskusteluiden perusteella yleinen pohdinnan aihe myös muissa lapsiperheissä. Tehokkain keino on tietenkin nukkuminen, mutta kattoon tuijottelu tulee varmasti hyvänä kakkosena.

Milloin sinä maltoit tutkia puolituntia olohuoneesi katon kuvioita näytön tuijottelun sijaan? Entä lukea kirjaa tietokoneen tai TV-näytön tuijotuksen sijaan?

Nyt tämä poika siirtyy sohvalle lukemaan Tom Hodginsonin How to be free:tä ja painuu sitten pehkuihin uneksimaan sinisiä ajatuksia.

Kerro ystäville:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us

Lisää kirjoituksia samoista aiheista:

  • http://www.tiitula.com Tiitu

    Hyvä kirjoitus! Muakin ahdistaa. ;)

    Valitin juuri Twitterissä sitä, että ihmiset postaavat jatkuvasti linkkejä “tosi hyviin ja mielenkiintoisiin artikkeleihin”. Ei mitenkään ole aikaa eikä jaksa lukea kaikkea, vaikka haluaisi (joskus mietin ovatko ihmiset lukeneet niitä oikeasti itsekään). Ehdotinkin, että jos pelkän otsikon ja linkin sijaan postattaisiin artikkelin kuningasidea(t) Twitteriin. Jos se on oikeasti hyvä artikkeli ja sen on lukenut kunnolla, niin se pitäisi olla mahdollista. Samalla Tweetien arvo myös nousisi.

  • http://metsamies.com/blog/ sampsa

    Joskus bloggausta aloitellessani kauan sitten, luin muistaakseni probloggerilta hyvän linkkausneuvon. Älä linkitä sivuille joita et ole lukenut. Neuvon avulla vältät paitsi tulvan ylläpidon mutta myös turvaat selustasi välttämällä huonoille sivuille linkittämistä.

    Naked capitalism kritisoi muuten Twitteriä (se ensimmäinen asia joka palvelussa oli pielessä), sen rajatusta kirjoitustilasta. Hän vertasi Twitteriä Orwelin 1984:ssä esittämään news speak-kieleen joka esti kaiken syvällisen tai merkityksellisen uutisoinnin. Kannattaa käydä lukemassa teksti tuolla postauksessa olevan linkin kautta.

  • http://vaiheinen.blogspot.com Vaiheinen

    Tässä on asiaa. Meillä on tietoa ja tietovirtoja nykyisellään enemmän kuin ihminen pystyy kohtuudella hallitsemaan. Tietysti kyse on osin myös valinnoista, mutta tiedon virrassa mukana pysyminen vaatii nykyisellään aikaa, niin ettei viisastumiselle jää tilaa. Silloin myös ne merkitykset jäävät puolitiehen.

    Yksi ratkaisu hidastamiselle on se, että yksinkertaisesti otamme sille aikaa. Lopetamme hötkyilyn ja valitsemme tarkemmin. Se ei tietenkään ole helppoa, mutta kenties se on tarpeellista.

  • http://metsamies.com/blog/ sampsa

    Totta puhut, itse olen esimerkiksi karsinut tilaamieni syötteiden määrää rankalla kädellä ja toistan tempun muutaman kuukauden välein.

  • http://metsamies.com/blog/ sampsa

    Totta puhut, itse olen esimerkiksi karsinut tilaamieni syötteiden määrää rankalla kädellä ja toistan tempun muutaman kuukauden välein.

  • http://metsamies.com/blog/2009/06/varia-nettivallankumouksiin-eli-kuinka-meita-viedaan-taas/ Väriä nettivallankumouksiin – eli kuinka meitä viedään taas « Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta

    [...] vain yksi vai onko tiedonvälitys täysin vapaata. Meitä viedään joka tapauksessa kaiken tämän informaatiotulvan keskellä. Jos tietoa myllytetään meille, meidän “omien kanavien”, netin kautta perinteisen [...]

  • http://metsamies.com/blog/2009/06/mita-tehda-lomalla-joutilaan-top10/ Mitä tehdä lomalla – joutilaan Top10 « Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta

    [...] ihminen unelmoi ja aivot saavat ratkoa ongelmia sillä aikaa kun ihastelemme pilvien liikkumista. Informaatiotulva tukkii omat ajatukset. Älä lue sähköposteja, älä katso uutisia, älä lue uutisia, jätä kännykkä [...]

  • http://www.vehmasassembly.com/2009/07/22/mita-tehda-lomalla-joutilaan-tehtavalista/ Mitä tehdä lomalla – joutilaan tehtävälista : Vehmas Assembly

    [...] ihminen unelmoi ja aivot saavat ratkoa ongelmia sillä aikaa kun ihastelemme pilvien liikkumista. Informaatiotulva tukkii omat ajatukset. Älä lue sähköposteja, älä katso uutisia, älä lue uutisia, jätä kännykkä [...]

  • http://www.vehmasassembly.com/2009/08/31/multitasking-mita-enemman-teet-sita-vahemman-saat-aikaan/ Multitasking – mitä enemmän teet sitä vähemmän saat aikaan : Vehmas Assembly

    [...] keväällä Ajatuksia maailmasta-blogissa informaatiotulvasta ja sen haitoista. Valtava, jatkuvalla syötöllä vyöryvä usein kielteinen uutistulva ahdistaa ihmisiä. Kun emme [...]

  • http://www.vehmasassembly.com/2009/10/14/infoahky-kuriin-vaihda-stressi-ymmarrykseen/ Infoähky kuriin- vaihda stressi ymmärrykseen : Vehmas Assembly

    [...] aiheesta: Kirjoitin keväällä Sosiaalinen media ja ahdistava informaatiotulva Jyrki Kasvi Infopaastosta lääke [...]

  • http://metsamies.com/blog/2010/01/koopenhaminasta-ja-ilmastonmuutosahdistuksesta/ Avautumista Kööpenhaminasta ja ilmastonmuutos-ahdistuksesta « Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta

    [...] omia päästöjä, ja välttelemällä ilmastouutisia, siinä missä muitakin uutisia (suurinta osaa). Vältän ahdistuksen ja parannan oloani tekemällä merkittäviä parannuksia siihen kuinka [...]

blog comments powered by Disqus

Trackbacks


Switch to our mobile site