EU-vaalianalyysi
Hoidetaan tarkka vaalianalyysini pois alta.
- PS – voitti leppoisalla meiningillä
- Vihreät – voitti koska eivät ärsyttäneet
- Demarit – hävisi koska kukaan ei unohda Lipposta
- Kokoomus – hävisi koska talkoot ovat menneet pieleen
- Vasemmistoliitto – hävisi mutta kukaan ei tiedä minne ja milloin
Valitsin kahdesta eripuolueen ehdokkaasta tähän vaaliin sopivamman. Toinen ehdokas oli uusikasvo mutta pätevä EU-asiantuntija ja ihminen jolla on hyvät arvot. Toinen oli myös uusi ehdokas joka oli asiantuntija tärkeässä asiassa, mutta ei tuntenut EU:n toimintaa.
Toisin kuin kotimaisissa vaaleissa, joissa äänestetään lähinnä verotuksesta ja valtion budjetin kohdentamisesta, EU-vaaleissa äänestetään kaikesta muusta. Hyvä ehdokas on hyvä henkilö jolla on taitava EU-ryhmä takanaan. Valitsin ehdokkaan puolueen/ryhmän perusteella. Toisesta puolueesta on vähemmän haittaa. Brysselistä kun ei pääse sössimään Suomen veroja ja yksityistämään palveluita. Toisen puolueen EU-mielipiteistä ja -linjoista en ollut perillä, kukapa olisi.
YLEn sivuilta ei selvinnyt kuinka hyvin ehdokkaiden euroryhmät pärjäsivät. Ketä kiinnostaa tulosten jaottelu kotimaisten puolueiden kesken? Tiedäthän kummat ovat sosialisteja, demarit vai vasurit?
