Väriä nettivallankumouksiin – eli kuinka meitä taas viedään
Twitter-tuttujeni avatarit (profiilikuvat) alkoivat eilen muuttua vihreiksi. Ihmiset osoittivat tukea Iranin mielenosoittajille. Iranin presidentinvaalien jälkeiset tapahtumat olivat saaneet oman värin. Miksi vallankumoukset brändäytyvät juuri värien mukaan? Mistä on kyse?
2000-luvulla on nähty muutama onnistunut värisuora: Georgian roosa ja Ukrainan oranssi. Kirgistanissa oltiin erilaisia ja mellakoitiin tulppaanibrändin alla. Valko-Venäjällä, Mongoliassa, Myanmarissa ja Pakistanissa vallankumoukset eivät onnistuneet.
Värien alla marssijat vaativat demokratiaa ja autoritäärisen hallituksen kumoamista. Väkivallattomien protestien järjestäjinä toimii usein kansalaisjärjestöt tai opiskelijat. Internet on toiminut tärkeänä tiedotuskanavana protestoijille. Yhdysvallat on kouluttanut protestoijat ja vallankumoukselliset.
Serbian puskutraktorivallankumous oli ensimmäinen vaalien avulla toteutettu ulkovallan tukema vallankumous. Yhdysvaltalaiset agentit ja konsultit kouluttivat ja tukivat oppositiota.
…In the 12 months following the strategy session, U.S.-funded consultants played a crucial role behind the scenes in virtually every facet of the anti-Milosevic drive, running tracking polls, training thousands of opposition activists and helping to organize a vitally important parallel vote count. U.S. taxpayers paid for 5,000 cans of spray paint used by student activists to scrawl anti-Milosevic graffiti on walls across Serbia, and 2.5 million stickers with the slogan “He’s Finished,” which became the revolution’s catchphrase.
Regarded by many as Eastern Europe’s last great democratic upheaval, Milosevic’s overthrow may also go down in history as the first poll-driven, focus group-tested revolution… – U.S. Advice Guided Milosevic Oppositio
Ukrainassa Yhdysvalloilla oli jo kokemusta demokraattisen vallankumouksen aikaansaamisesta.
…But experience gained in Serbia, Georgia and Belarus has been invaluable in plotting to beat the regime of Leonid Kuchma in Kiev.
The operation – engineering democracy through the ballot box and civil disobedience – is now so slick that the methods have matured into a template for winning other people’s elections… – US campaign behind the turmoil in Kiev
Eilen Twitterissä oltiin onnen kukkuloilla. Ei oikein tiedetty mitä Iranissa tapahtuu mutta ei sillä ollut niin väliäkään pääasia oli, että tieto levisi juuri Twitterissä. Perinteinen media oli niiiin hidaaas. Hurraa Twitter!
Nuoret #iranelection viestiä levittävät nettinatiivit jotka puolustavat sananvapautta ja demokratiaa henkeen ja vereen ovat hedelmällistä maaperää Iranin vihreän vallankumouksen vyöryttäjille. Obama voitti Twitterillä vaalit, auttaako Twitter kaatamaan hallituksen? The revolution will be tweeted!”
Iranin hallitus toimi eilen törkeästi protestoijia vastaan. Länsimaiset eivät kuitenkaan protestoineet turvallisuusjoukkojen toimia vaan kannattivat vallankuomousta, demokraattisesti valitun hallituksen kaatamisesta. Tältä heidän toimintansa ainakin vaikutti, en ole varma kuinka moni oli ajatellut asiaa näin pitkälle.
Puhuttiin varastetuista vaaleista. Länsimainen lehdistö on hehkuttanut vaalivilppejä ja sitä kuinka poikkeuksellisen runsas äänestysinto on merkki vahvasta oppositiosta. Gallupit osoittavat kuitenkin muuta, haluttiin sitä länsimaissa tai ei.
…The election results in Iran may reflect the will of the Iranian people. Many experts are claiming that the margin of victory of incumbent President Mahmoud Ahmadinejad was the result of fraud or manipulation, but our nationwide public opinion survey of Iranians three weeks before the vote showed Ahmadinejad leading by a more than 2 to 1 margin — greater than his actual apparent margin of victory in Friday’s election…- The Iranian People Speak
Nettivallankumousta levittävät opiskelijat kannattavat Mousavia. On epäselvää kannattaako häntä kovin moni muu iranilainen. Länsimaiset nettinatiivit tuskin tuntevat hahmoa.
Me länsimaiset olemme helposti ohjailtavissa. Vaikuttaa siltä, että ei ole merkitystä onko tiedonvälittäjiä vain muutama vai onko tiedonvälitys täysin vapaata. Meitä viedään joka tapauksessa kaiken tämän informaatiotulvan keskellä.
Länsimaiset johtajat/mainostajat/media (?) eivät halua välittää meille tietoa siitä, että suuriosa maailman ihmisistä arvottaa elämäänsä eritavoin kuin me kuluttajat.
Jos tietoa myllytetään meille “omien kanaviemme” eli netin kautta perinteisen median sijaan, pidämme tietoa oikeana, jopa omanamme. Olemmehan olleet mukana tuottamassa sitä osana sosiaalista mediaa.
Nyt netissä niin parjatulla perinteisellä medialla olisi tuhannen euron paikka osoittaa kyntensä. Taustoittava juttu Iranin tilanteesta ja käynnissä olevasta vyörytyksestä osoittaisi hitaan ja harkitsevan tiedonjaon voiman.
Pelkään kuitenkin, että juttu on kiireisille toimittajille liian aikaavievä ja toimituksissa tyydytään kauhistelemaan kauheata väkivaltaa ja ihastelemaan Twitteriä.
Mellakkakuvien päälle saamme ihmetellä kuinka Putin, Chavez ja muut pahikset eivät ymmärrä kuinka suuri vääryys Iranin vaaleissa on tapahtunut. EU edustajamme ja Yhdysvaltojen päättäjät ovat nousseet onneksi vaatimaan kovaan ääneen länsiyhtiöille sopivimman presidentin valintaa. Eikun, me demokratiaa puolustavat nettikansalaisethan sitä vaadimme US-virkamiesten ohjailtavana. Nerokasta
Informaatiosodankäyntiä parhaimmillaan. Ota hyvä asento ja ihmettele kuinka meitä viedään.
PS.
Obaman ensimmäinen vallankumous oli törmätä #failwhale:n. Presidentti määrää ylläpitämään Twitteriä ihan vain sananvapauden vuoksi.
Lue lisää:
- Colour revolution-Wikipedia
- Special coverage – Iran election 2009 – BBC
- Twitter steps up as Iranian internet clampdown boils over – Guardian
- Social Networks Spread Iranian Defiance Online- NYTimes
- We Are Iran – kirja Amazonissa
Peace!


