Jatkuvan kasvun haitoista

Sunnuntai Hesarissa kirjoitettiin ansioituneesti Tilastokeskuksen Suomelle laskemasta aidon kehityksen mittarista (GPI).

“…Vaikka enemmistön elintaso putoaisi ja talouskasvu valuisi vain pienen eliitin taskuihin, bruttokansantuotetta tuijottamalla kaikki näyttäisi menevän hyvin.

Bruttokansantuotetta kritisoinut yhdysvaltalaistutkija Mark Anielski vitsailee, että todellinen bkt:n sankari on ihminen, joka aiheuttaa ketjupolttamisella itselleen keuhkosyövän, joutuu ketjukolariin ja riitelee oikeudessa avioerostaan. Kaikki tämä tulee kalliiksi.

Maailmanpankin mukaan taloutta kuvaavilla indikaattoreilla on kolme tehtävää: mitata varallisuutta, auttaa muotoilemaan tulevaa politiikkaa ja informoida kansalaisia siitä, miten maan taloutta on hoidettu, jotta he voivat perustaa esimerkiksi äänestyspäätöksensä tälle tiedolle…”

HS: Bruttokansantuote on sokea – Vaikka bkt nousee, hyvinvointimittarin mukaan suomalaisten elämä ei ole parantunut.

Kirjoitin aiheesta viime loka-marraskuussa useita kirjoituksia:

“…Suomessa hyvinvointi ei ole seurannut BKT:n kasvua 80-luvun lopun jälkeen. Hyvinvointimme on heikennyt 90-luvun alusta lähtien pientä viime vuosien kasvua lukuunottamatta. Toisin sanoen vaikka Suomi on entistä rikkaampi olemme onnettomampia kuin 80-luvulla…”

- Suomen hyvinvointi laskenut 90-luvulta lähtien

“…Yksinkertistettuna voi todeta, että 90-luvun alussa terveyspalveluita supistettiin samalla kun alijäämäistä taloutta heräteltiin suurilla velkasummilla ja alhaisemmalla verotuksella…”

- Oliko Suomi 80-luvulla nykyistä rikkaampi?

“…McKibbenin mukaan BKT-ajattelusta johtuen emme huomaa kuinka kansantuotteen kasvattamisesta vientituloilla aiheutuu suurempaa haittaa kuin hyötyä. Esimerkkinä hän käyttää Kiinan ympäristön tuhoutumista länsimaiden kulutustavaroiden tuottamiseksi. Kasvu ei enään paranna hyvinvointia vaan heikentää sitä….”

- Kuinka jatkuva kasvu pysäytetään?

Kerro ystäville:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us

Lisää kirjoituksia samoista aiheista:

  • Erittäin hyviä näkökulmia. Noissapa miettimistä.
  • Kiitos Heikki kommentista. Hyvinvointivaltiossa kuvittelisi poliitikkojen päätoimenkuvana olevan juuri tuon hyvinvoinnin parantaminen. Jos poliitikoille ei tarjota tai he eivät kiireiltään ehdi käyttämään muita mittareita kuin BKT:a (ehkä lisäksi myös kuluttajien talousodotuksia ja työttömyysastetta) niin ei ole ihme, että hyvinvointimme on laskenut.

    Happy Planet Index on muuten yksi mielenkiintoinen uusi kehitysmittari GPI:n ja muiden ohella. Siinä yhdistetään ekologinen jalanjälki ja kansojen elämän tyytyväisyys arvioitaessa onnellisia kansakuntia.
blog comments powered by Disqus

Switch to our mobile site