Piste vuodelle 2009 ja onnellinen Uusivuosi 2010!

Vuosi 2009 oli  häkellyttävä. Elämä tuntuu tosiaan olevan yhtä muutosta. Pienellä kannustuksella ja onnella muutokset ovat tapahtuneet parempaan päin. Muutosten suuruudet aiheuttavat ajoittain häkellystä.

Kotona kaikki siirtyivät 2009  liikkumaan kahdella jalalla ja jokaisella on nykyään omat hampaat. Kummatkin ovat äärimmäisen hienoja ominaisuuksia ihmisissä. Uudet leikit, mielenkiintoiset kysymykset ja uhmaikä tulivat kuluneena vuonna myös tutuiksi. Olin unohtanut kuinka hauskaa on käyttää hämisnaamaria ja kuinka paljon iloa pienissä asioissa on. Arki on monesti pienten lasten vanhemmille hieman haastavaa. Tänä vuonna lapset eivät ole enää yhtä pieniä. Jos vaikka pääsisi kesällä neppisradalle…

Harrastuksiin mahtui kuluneena vuonna paljon uuden oppimista. Luin valtavasti ja pyrin ottamaan opittua tietoa käyttöön. Yritin jakaa oppimaani myös entistä järjestelmällisemmin eteenpäin. Perustin yhdessä oppimista varten yrityksen, Vehmas Assemblyn.

Aloin katsoa kirjoittamista uudesta vinkkelistä. Voisiko näppäimistöllä naputtaa muutakin kuin sähköposteja ja blogia? Kirjoitin omakustanteisen ekirjan hyvästä elämästä ja onnellisuudesta.

Kesällä nautiskelin ruoankasvattajalle ihanteellisista ilmoista. Kasvit kasvoivat itsekseen sillä välin kun istuskelin lueskellen ja eväitä nautiskellen puutarhatuolissa. Kesä oli hieno.

Syksyllä vierailin useassa taidenäyttelyssä. Pablon näyttely Ateneumissa ja Botticellin näyttely Frankfurtissa olivat upeimmat. Eniten ajatuksia herättivät kuitenkin Koffin museossa olevat kapakkahupeja kuvaavat piirrokset. Hmmm

Asuinalueelle on saatu vipinää. Pohjois-Haagan kotisivujen toimittamisen ohella järjestin keväällä aluefoorumin Pohjois-Haagan liikenteestä ja syksyllä yhteisfoorumin Etelä-Haagan kanssa kaupunkipolkujen luomisesta. Lokakuussa järjestin Vehmas Assemblyn toimesta haagalaisille kurssin kansalaisjournalismista. On mukavaa ajatella, että aluefoorumien aloittaminen on ehkä osaltaan kannustanut Helkaa ottamaan Haagan osaksi miljoonaluokan Caddies-projektia yhteisön kehittämiseksi. 2009 oli hieno vuosi Pohjois-Haagalle!

Olen onnellinen lumesta. Lapset saavat vihdoin nähdä kuinka hauskaa talvella ennen oli.

Töissä kuluneen vuoden huippuhetki oli huhtikuinen hankematka Borneon sademetsiin. Reissu jätti minuun jopa vuoden aikana saavutettuja suojeluvoittoja suuremman kokemusjäljen. Työkaverit innostuivat bloggaamaan sademetsätiimin esimerkin mukaisesti. Hyvä hyvä! Työpostaukseni löytyvät muuten täältä.

Yhteiskunnallisesti vuosi 2009 oli epäonnistunut. Kööpenhaminan häpeällinen tulos ja suomalaisen poliittisen järjestelmän heikko happi leimasivat vuotta. Uskoni nykyisenkaltaiseen poliittiseen päätöksentekoon on vuoden vaihtuessa koetuksella.

Olen varma, että vuosi 2010 tulee olemaan jopa edeltäjäänsä mielenkiintoisempi. Odotan innolla uusia ajatuksia, ystäviä ja seikkailuja! Jotta vuosi ei menisi aivan ajelehtimiseksi, olen suunnitellut uusia kujeita, entisten hyvien kujeiden lisäämistä ja muuta mielenkiintoista vuodelle 2010.

Oikein upeaa Uutta vuotta ja alkavaa vuosikymmentä kaikille! Olette upeita!

Kuva cc taivasalla

Kerro ystäville:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us

Lisää kirjoituksia samoista aiheista:

blog comments powered by Disqus

Switch to our mobile site