Jakartaan pohtimaan Borneon metsiä
Ensiviikko kuluu Jakartassa hotellin kokoushuoneen ilmastointihumussa. Menen paikalle pohtimaan indonesialaisten työkavereiden kanssa seuraavan kolmen vuoden työsuunnitelmaa WWF Suomen Borneon kenttähankkeelle. Samalla voimme tehdä mahdollisia muutoksia nykyiseen työsuunnitelmaan.
Jakarta ei ole mikään viehättävä kaupunki. Holtittomasti laajeneva huonosti suunniteltu kehitysmaa metropoli jonka asukasmääriä vain arvaillaan. Kaiken lisäksi kaupunki uppoaa. Liikenne on tehty amerikanmallin mukaan, eli liikkuminen vaatii autoa. Myös uutiskulttuuri on kuin isosta lännestä. Kansalaiset pidetään nuhteessa pelottelemalla heitä toisillaan. Ulkomaalaisena uutisten katselu on vielä hämmentävämpää. Mistäköhän tässäkin huhtikuulta olevassa uutispätkässä on kyse?
Ulkomaan reissuilla huomaa konkreettisesti kuinka vähällä tavaralla ihminen pärjää. Hotellikuoleman välttääkseni otin mukaani muutaman kirjan ja huuliharpun.

