Ekologinen jalanjälki pieneksi ja pieni koti toimivaksi

Asunnon koko vaikuttaa Suomessa merkittävästi ympäristökuormituksen määrään. Mitä enemmän tarvitset neliöitä romppeittesi varastointiin sitä enemmän piiput huokaavat kasvihuonekaasuja taivaalle pitääkseen sinut lämpimänä. Toisaalta mitä vähemmän tarvitset tilaa sitä ympäristöystävällisempi olet ja sitä vähemmän joudut elämään velaksi, ekologisesti tai taloudellisesti.

Suomalaisten perheet ovat pienentyneet ja asunnot kasvaneet. 60-luvulla jokaisella suomalaisella oli keskimäärin 14,3 neliötä asuintilaa. Vuonna 2008 asuintilaa tarvittiin jo 38,6 neliötä per suomalainen. Yli 40 prosenttia suomalaisista asuu yksin. Luku on käsittämättömän korkea ja selittänee osaltaan kasvanutta yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja pahaa oloa.

Asuntovelka on ikävä riippakivi jolla ihmiset jumiuttavat itsensä koko elämän kestävään oravanpyörään. Yritän säilyttää valinnan vapauteni ajankäytön suhteen minimoimalla velaksi elämisen määrän. Päätöksen johdosta elän keskimääräistä ympäristöystävällisemmin. Tarvitsen tavaroilleni vain kaksi neliötä enemmän tilaa kuin mitä 1960-luvun suomalainen tarvitsi.
“Aika hyvin.”, kaverini kommentoi.
“Riippuu mittarista.”, vastasin.

Olemme törmänneet käytännön ongelmaan ympäristöystävällisessä asumisessa. Tiiviiseen asumiseen ei ole Suomessa saatavilla huonekaluja. Yritin keväällä etsiä Murphy-sänkyjen myyjää, mutta turhaan. Kuka huomaisi tämän niche-markkinan ja toisi tarjolle kohtuuhintaisia huonekaluja tulevaisuuden kaupunkiasuntoihin?

Video – Huonekaluja pieniin asuntoihin

Video – Muokattava koti Hong Kongissa

Kerro ystäville:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us

Lisää kirjoituksia samoista aiheista:

blog comments powered by Disqus

Switch to our mobile site