Tukahduttaako kaupungin kassa ilmaston?

kivihiili_kaivos_ilmastonmuutos

Herne eksyi eilen aamulla aika syvälle nenääni kun luin, että Helsingin palvelut ovat vaarassa bioenergian vuoksi.

Onneksi YLE on eilisen jälkeen muokannut uutistaan epäselvemmäksi. Epäselvät uutiset eivät saa aikaan reaktioita lukijoissa. Se taas takaa, että ihmiset eivät kiinnostu asioista ja päättäjät saavat päättää asioista ilman häiritsevää keskustelua.

Helsingin Energian siirtyminen kivihiilen tupruttamisesta puuenergiaan on supistamassa yhtiön voittoja ja siten Helsingin kaupungin voittoja. Kivihiili on kvartaalimaailmassa parempi pisnes kuin uusiutuvaenergia. Fossiilibisneksen voitoilla voikin sitten silotella toiminnan haittoja vaikkapa – Design-vuodella.

Toivottavasti kaupunki pitää päänsä eikä jatka lyhytnäköistä palveluiden tuottamista ihmisten ja maapallon kustannuksella kuten valtiolla on tapana; aseita, viinaa, öljyä, turvetta ja ydinvoimaa.

Tiesittekö muuten, että puolet Suomen polttamasta kivihiilestä tulee Venäjältä tai, että Venäjän viimeinen tsaariperhe heivattiin juuri kivihiilikaivokseen? Indonesiastakin rahdataan kiviä Suomeen. Onkohan mukaan sattunut Borneon sademetsistä raivattua hiiltä?

kivihiili_helsingin_energia-ilmastonmuutos

CC melancholic optimist

Jaa ystäville

    Lisää kirjoituksia samoista aiheista:


    Switch to our mobile site