Talouskasvu, ilmastonmuutos ja vihollinen
Edellisessä postauksessa (Ilmastonmuutoksen uusi matikka) lisäsin McKibbenin esittämään maapallonvihollislistaan kaikki talouskasvua ajavat tahot. Perustelen nyt hieman sormella osoitteluani.
McKibben argumentoi, että ajamalla fossiilienergiayhtiöiden rahoitus ahtaalle poliitikot voivat vihdoin pelastaa meidät. Väitän, että McKibben raapii vain pintaa, kun pitäisi repiä ongelma juurineen irti.
Oheinen kuva kuvaa IPCC:n 1997 tekemiä ilmastoskenaarioita siitä kuinka päästöt voisivat kehittyä. Mitä jyrkempi kulma sitä peruuttamattomammin olemme tuhoamassa maapallon elinkelpoisuuden. Musta viiva kuvaa tapahtuneita päästöjä.
Jatkoin kuvan päästöviivaa havainnollistaakseni mihin päästöjen vähentämisellä pyritään. Päästöjen tulee pienentyä yli 95 prosentilla, mielummin yli sadalla, vuoteen 2050 mennessä. Tällöin saattaisimme ehkä pitää maapallon keskilämpötilan nousun alle kahdessa asteessa. Kahden asteen nousua pidettiin joskus katastrofaalisen ilmastonmuutoksen rajapyykkinä. Nykyään puhutaan yhden tai 1,5 asteen katastrofirajasta.
Vuoden 2008 kohdalla on huomattavissa toivoa herättävä päästöjen vähentyminen. Tuolloin tapahtui jotain joka sai ihmiset vihdoin vähentämään päästöjä. Töyssy päästöissä johtui USA:n asuntokuplasta liikkeelle vyörähtäneestä maailmanlaajuisesta taloustaantumasta. Poliitikot kutsuvat päästökuoppaa nimellä totaalikatastrofi ja tekevät kaikkensa, jotta tällainen päästönotkahdus ei enää ikinä toistuisi.
Mitäpä veikkaat aikovatko poliittiset päättäjät, puolueet ja virkamiehet toteuttaa ihmisten ja muiden lajien tulevaisuuden edellytyksenä olevan päästöjen laskun nollaan – jatkuvan laman?
Entäpä mitä mieltä olet, pelastuuko maapallo jos muutaman öljy-yhtiön kurssit kääntyvät laskuun tai entäpä jos poliitikkoja vaihdettaisiin?
“There are a thousand hacking at the branches of evil to one who is striking at the root” – Thoreau
Iske juureen!
