Kasvimaan syystoimet ja kateviljely
Palstaviljelmällä puuhailu on mukava henkireikä arjen hulinan keskellä. Kateviljely takaa, että homma ei käy ruoankasvattajalle raskaaksi.
Näin lokakuussa hötkyilevämmät naapuriviljelijät ovat korjanneet sadon jo aikaa sitten ja rehkineet viikonloppukaupalla lapion varsissa kääntäen koko plänttinsä mullin mallin. Voi nenä.
Ymmärrän, että monet tarvitsevat vain lisää ajteltavaa ja suoritettavaa elämäänsä. Mutta, jos tavoitteena on kasvattaa ruokaa ja rauhoittua viljely kannattaa tehdä toisin.
Olen korjannut satoa toukokuusta lähtien aina kun jokin lajike on sitä minulle suonut. Viljelen sekapenkein niin, että kumppanilajit kypsyvät sulassa sovussa vierekkäin ja ristiin rastiin. Kun yksi varhain kypsyvä lajike on korjattu niin heinäkuussa olen ehtinyt istuttaa vielä uudet kasvit tuomaan runsaampaa syyssatoa. Daikonit ja kaalit turpoavat yhä mullassa.
Kun sato on vihdoin korjattu, peittelen penkit heinällä (olkea ei sattunut juuri nyt vastaan) ja heinät vielä syyslehdillä. Lehtien alla ainakin osa heinän siemenistä ehtii kompostoitua ennen pakkasia. Lapioon en koske sillä turha kaivelu tuhoaa maan rakenteen ja heittelee hyödylliset maamönkiäiset sinne minne ne eivät kuulu.
Tarkoituksenani on tuottaa elävää multaa luontoa matkien. Missä luonnontilaisessa elinympäristössä olet nähnyt paljasta maata? Paljasmaa kertoo, että asiat ovat pielessä. Kate kuuluu kasvimaalle.
Ensi satovuonna tänä vuonna kypsyneiden kohopenkkien risusisuskin alkaa olla mukavan maatunut ja kostea. Kyllä taas kasvaa.
