Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta

On huomattava, että kyläyhteisöperiaatteiden lisäksi näiden kasvavien vapauden ja valaistumisen keskusten ajattelumallien yhteneväisyys, toiminta ja aloitekyvykkyys edellytti toistakin, kahdennellatoista ja kolmannellatoista vuosisadalla täyteen voimaansa noussutta, elementtiä. Ammattikuntien kasvava joukko, käsityöala ja taiteet, sekä kasvava kaukomaiden kanssa käyty kauppa edellyttivät uudenlaisia liittoja. Tämä välttämätön liittoutumisen elementti toteutui killoissa. Näistä liitoista on kirjoitettu teoskaupalla. Kiltojen, veljeskuntien, ystävyyksien, druzhevstojen, minnejen, Venäjän artelien, Serbian ja Turkin esnaifien, Georgian amkarien ja niin edelleen nimillä kulkeneet liitot kehittyivät Keskiajalla räjähdysmäisesti ja niillä oli keskeinen rooli kaupunkien vapautumisessa. Historijoitsijoilta kesti kuitenkin yli 60 vuotta ymmärtää niiden universaalius ja todellinen merkitys. Vasta nyt kun satoja kiltojen säännöstöjä on julkaistu ja tutkittu ja kun tiedämme niiden suhteet Rooman kolleegioihin ja aiempiin Kreikan ja Intian liittoihin voimme varmuudella todeta, että nämä veljeskunnat ovat osa sitä samaa kehitystä jonka näimme aiemmin geeneissä ja kyläyhteisöissä.

Mikään ei kuvaa paremmin näitä keskiaikaisia veljeskuntia kuin ne väliaikaiset killat joita muodostettiin laivoilla. Hansalaivan matkattua puoli päivää satamasta kapteeni (Schiffer) kokosi miehistön ja matkustajat kannelle ja piti seuraavan puheen:

“Nyt kun olemme jumalan ja aaltojen armoilla, hän sanoi, täytyy kaikkien olla tasa-arvoisia. Myrskyjen, korkeiden alltojen, merirosvojen ja muiden vaarojen ympäröiminä meidän tulee ylläpitää tiukkoja sääntöjä päästäksemme turvassa määräsatamaamme. Sen vuoksi lausumme rukouksen suotuisille tuulille ja ilmalle ja merenkäyntilain mukaisesti valitsemme henkilöt tuomarin istuimille (Schoffenstellen). Miehistö valitsi voudin ja neljä scabinia tuomareikseen. Matkan loputtua vouti ja scabinit luopuivat tehtävistään ja sanoivat miehistölle: Annetaan kaikki se mitä matkan aikana tapahtui toisillemme anteeksi ja pidetään tapahtumia kuolleina (todt und ab sein lassen). Langetimme tuomiomme oikeuden vuoksi. Sen tähden anelemme, että, oikeuden vuoksi, unohdatte kaikki vihamielisyydet joita teillä saattaa toisianne vastaan olla, ja vannotte leivän ja suolan kautta, että ette ajattele pahaa toisistanne. Jos joku kuitenkin katsoo tulleensa väärin kohdelluksi on hänen selvitettävä asia maavoudin kanssa ennen auringonlaskua. Maihin astuttaessa matkan aikana kertyneet sakot ja korvaukset luovutettiin satamavoudille köyhille jakamista varten.”

Tämä yksinkertainen kertomus kuvaa, ehkä kaikkein parhaiten keskiaikaisten kiltojen henkeä. Samankaltaisia organisaatioita syntyi kaikkialla missä joukko miehiä kokoontui yhteisen tavoitteen ääreen: kalastajat, metsästäjät, kaupparatsut, rakennusmiehet tai paikoilleen asettuneet käsityöläiset. Niinpä laivoissa oli jo yhteisten tavoitteiden onnistumisenkin vuoksi kapteenin auktoriteetin lisäksi olemassa kaikkien; rikkaiden ja köyhien, pomojen ja miehistön, kapteenin ja merimiesten, välinen sopimus siitä, että jokainen oli laivalla tasavertainen keskinäisissä suhteissaan, tavallisia miehiä, jotka olivat sitoutuneet auttamaan toisiaan ja sopimaan riidat valitsemiensa tuomarien avulla. Samoin silloin kun joukko käsityöläisiä: muurareita, puuseppiä, kivenleikkaajia jne., kokoontui rakentaakseen vaikkapa katedraalin kuuluivat he kaupunkiin jolla oli omat poliittiset organisaationsa minkä lisäksi jokainen kuului osaksi omaa ammattikuntaansa mutta vielä tiiviimmin he kuuluivat, joskin väliaikaisesti, katedraalin rakentamista varten perustamaansa kiltaan. Voimme nähdä vastaavaa yhä Kabylianissa. Kabylit kuuluvat kyläyhteisöönsä mutta tämä ei vielä takaa heille riittäviä poliittisia, kaupallisia ja persoonallisia liittoja minkä vuoksi he ovat lisäksi tiiviimpien cof-veljeskuntien jäseniä.

Ote suomennettu Pjotr Kropotkinin kirjasta Keskinäinen apu, evoluution osatekijä

Mikään aika historiassa ei kuvaa paremmin sitä väen rakentavaa voimaa kuin kymmenes ja yhdestoista vuosisata, jolloin linnoitetut kylät ja markkinapaikat, “keitaat feudaaliajan metsikössä”, ryhtyivät vapauttamaan itseään herrojen ikeestä ja kehittämään kaikessa rauhassa tulevia kaupunkiorganisaatioitaan. Valitettavasti historialliset tiedot tältä ajalta ovat kuitenkin erityisen heikot. Tiedämme tulokset mutta emme keinoja joilla niihin päädyttiin. Muurien suojaamat kaupunkien kansankokoukset, itsenäiset tai johtavan aatelissuvun johtamat, hallitsivat ja pidättivät itsellään oikeuden valita kaupungin puolustusvoimia johtavan suojelijan ja ylituomarin, tai ainakin oikeuden valita niiden väliltä jotka olivat hoitavinaan näitä pestejä. Italian nuoret kommuunit häätivät ylhäältä annettuja suojelijoita minkä kerkesivät ja kävivät vastahakoisempien kimppuun. Samaa tapahtui idässä. Bohemiassa sekä rikkaat, että köyhät (Bohemicae gentis magni et parvi, nobiles et ignobiles) osallistuivat vaaleihin, kun taas Venäjän vyechit (kansankokoukset) valitsivat herttuansa aina samasta Rurik-suvusta liittoutuen heidän kanssaan ja karkottaen knyazit, mikäli nämä aiheuttivat tyytymättömyyttä. Länsi- ja Etelä-Euroopassa taas oli tapana valita vaaleilla piispa kaupungin suojelijaksi. Monet piispat suojelivatkin kaupungin “immuniteettia” ja kirjastoja niin ansiokkaasti, että heidät korotettiin kaupunkiensa pyhimyksiksi. St. Uthelred Winchesterissä, St. ulrik Augsburgissa, St. Wolfgang Ratisbonissa, St. Heribert Colognessa, St. Adalbert Prahassa ja niin edelleen. Samoin monista munkeista ja apoteista tehtiin pyhimyksiä heidän puolustettua hanakasti väen oikeuksia. Näiden uusien suojelijoiden alaisuudessa kansalaiset hankkivat kansankokouksilleen täyden itsehallinto-oikeuden ja oikeudet säätää omat lakinsa.

Tämä vapautumisen prosessi eteni joukkoina väestä esiin astuneiden, jo unohdettujen, yksittäisten sankareiden ja sankarittarien antaumuksellisia mutta huomaamattomia tekoja. Mahtava, Jumalan rauha-liike, jossa väki pyrki lopettamaan sukujen väliset iänikuiset kiistat, syntyi nuorissa kaupungeissa piispojen ja kansalaisten yrittäessä laajentaa muurien sisällä kehittämäänsä rauhaa aatelistonkin pariin. Jo noihin aikoihin Italian kaupalliset kaupungit, varsinkin Amalfi (joka oli valinnut konsuleita jo vuodesta 844 ja joka vaihtoi dogejaan tiuhaan kymmenennellä vuosisadalla), kehittivät perinteisiä merenkäynti- ja kauppalakeja joita käytettiin myöhemmin mallina läpi Euroopan. Ravenna kehitti käsityöläisorganisaatioitaan ja Milanosta, joka oli käynyt läpi ensimmäisen vallankumouksensa vuonna 980, kehittyi suuri kaupankeskus jossa käytiin vapaakauppaa jo yhdenneltätoista vuosisadalta lähtien. Samoin Bruggessa ja Ghentissä, ja useissa muissa  Ranskalaisessa kaupungissa, Mahleista tai foorumeista tuli melko itsenäisiä instituutioita. Jo noina aikoina rakennuksia alettiin koristelemaan sillä taiteellisella arkkitehtuurilla jota saamme yhä ihailla ja joka ilmentää niin hyvin ajan älyllistä liikettä. Raoul Glaber kirjoitti kronikkaansa: “Basilikat uusittiin tuolloin lähes koko universumissa”. Eräät Keskiajan upeimmat monumentit ovat juuri tuolta ajalta: Bremenin upea katedraali rakennettiin yhdeksännellä vuosisadalla, Venetsian Saint Marc valmistui 1071 ja Pisan kaunis kupoli vuonna 1063. Itseasiassa se älyllinen liike jota kutsutaan kahdennentoista vuosisadan Renesansiksi ja kahdennentoista vuosisadan Rationalismiksi, Reformin edeltäjä, on perua tuolta ajalta, jolloin suurin osa kaupungeista oli vielä yksinkertaisia muurien ympäröimiä kyläkeskittymiä.

Ote suomennettu Pjotr Kropotkinin kirjasta Keskinäinen apu, evoluution osatekijä