Aluefoorumia ja ulkoasiainvaliokuntaa

Monday, November 24th, 2008

Viime viikko oli mielenkiintoinen. Aloitin viikon YLEX:n haastattelulla kahvin tuotannon ympäristövaikutuksista ja siitä kuinka me vannoutuneet kahvin ystävät voimme pienentää omaa vaikutustamme etelän tuotantoalueiden ympäristöön.
Itse juon nykyisin herkullista Reko-kahvia jota pakkaan aamuisin termosmukiin työmatkan herkuksi. Kulutusmaito kruunaa hyvän kahvin.
Tiistai-iltana vedin Pohjois-Haaga seuran keskustelutilaisuuden. Aiheena oli aluefoorumitoiminta.
Aluefoorumitoiminnan tavoitteena on saada positiivinen kehityskierre käyntiin kaupunginosassa. Aluefoorumi kerää [...]

Biopolttoaineet ja ruoka – syyt ja seuraukset

Wednesday, October 8th, 2008

FAO, YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö julkaisi eilen vuosittaisen maatalousraporttinsa. Tänä vuonna raportin teemana on biopolttoaineet. FAO kokoaa raportissa viimeaikaisia tutkimuksia ja arvioi mm. biopolttoaineiden käytön edistämiseksi käytettyjä politiikkoja, tuotannon ympäristövaikutuksia ja tuotannon vaikutuksia elintarvikemarkkinoihin.
Tarjosin viime kesäkuussa lehdille vieraskynäkirjoitusta ruoanhintojen nousun syistä ja biopolttoaineista. Tekstiä ei tuolloin julkaistu mutta tässä muutamia ajatuksia aiheesta.
Suurimmat syyt ruokakriisiin ovat [...]


Switch to our mobile site