Biopolttoaineet ja ruoka – syyt ja seuraukset

Wednesday, October 8th, 2008

FAO, YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö julkaisi eilen vuosittaisen maatalousraporttinsa. Tänä vuonna raportin teemana on biopolttoaineet. FAO kokoaa raportissa viimeaikaisia tutkimuksia ja arvioi mm. biopolttoaineiden käytön edistämiseksi käytettyjä politiikkoja, tuotannon ympäristövaikutuksia ja tuotannon vaikutuksia elintarvikemarkkinoihin. Tarjosin viime kesäkuussa lehdille vieraskynäkirjoitusta ruoanhintojen nousun syistä ja biopolttoaineista. Tekstiä ei tuolloin julkaistu mutta tässä muutamia ajatuksia aiheesta. Suurimmat syyt [...]

Miksi sademetsiä hakataan palmuöljyplantaasien tieltä?

Wednesday, October 1st, 2008

Öljypalmuplantaasit leviävät vauhdilla Kaakkois-Aasiassa. Syy miksi plantaasipinta-alaa kasvatetaan on tietenkin raha. Palmuöljy käy hyvin kaupaksi EU:ssa, Intiassa ja Kiinassa. EU:ssa palmuöljyn käyttö tuplaantui 2000-luvulla kun elintarviketeollisuus siirtyi käyttämään rypsiöljyn sijaan paremmat ominaisuudet omaavaa palmuöljyä. Suurin osa Suomeenkin tuodusta palmuöljystä tuodaan jatkojalosteina elintarviketeollisuuden käyttöön. Ei kuitenkaan YLEn uutisoimaan 80 prosenttia joka on osuus joka kaikesta palmuöljytuotannosta [...]


Switch to our mobile site