Minulle on suositeltu runouden lukemista. Syy tähän kehotukseen on yltiöpäinen loogisuuteni ja kaiken järkiperäinen pureksinta. Minun tulisi kuulemma oppia tuntemaan kauneutta analysoimatta sitä. Olen päättänyt yrittää. Aloitan kauneuden maailmaan tutustumisen Pablo Picasson näyttelystä Ateneumissa.

Vietin rauhalliset neljä keskipäivän tuntia tutkien Pablon töitä. Mutta ennen kuin pääsen kertomaan niistä, kerron talosta jossa taideteokset ovat. Lapset ymmärtävät meitä aikuisia paremmin, että joskus (useinkin) lahjapaketti on hienompi kuin itse paketin sisältö.

Ateneum päivystää tuulisen Rautatietorin laidalla Pohjois-Helsingin bussien rapojen roiskeessa. Ihmiset kiirehtivät sen ohi matkalla lounaalle tai yliopistolle. Katseet tarkkaavat eri suunnista kiihdyttävien autojen liikkeitä, sillä onhan kyseessä yksi Suomen hengenvaarallisimmista paikoista.

Pysähdyin Rautatietorin laidalle Ateneumia vastapäätä. Annoin katseen kohota fasadin yksityiskohtia tutkien yhä ylemmäs. Päätykolmion jumalatarta ja yksityiskohtia oli vaikea erottaa.

Rakennus

Ateneum on pyhitetty kuvataiteille. Aikansa johtava arkkitehti Theodor Höjer suunnitteli 1887 valmistuneen uusrenesanssia edustavan Ateneumin. Renensanssi oli se aika kun Eurooppa kaivoi antiikin ihanteet esiin keskiajan jälkeen.

Monet Theodorin töistä ovat helsinkiläisille tuttuja taloja kuten Kämp ja Skohan talo – eiku -  Skohan talo purettiin makkaratyyliä edustavan makkaratalon tieltä. Myös Theon suunnittelemaa Norrmenin linnaa, jossa liittoutuneiden valvontakomissiokin piti pytinkiä, pidettiin edistyksellisellä 60-luvulla aivan liian kauniina ja se korvattiin lutherilaista logiikkaa ja funktiota edustavalla sokerikuutiotyylisellä Stora Enson pääkonttorilla.

Fasadi

Pääovien yläpuolella olevat suuret rintakuvat esittävät kolmea taiteilijaa: arkkitehti Donato Bramantenia, taidemaalari Rafaelia ja kuvanveistäjä Feidiaania. He katselevat Aleksis Kiveä tuimasti.

Fasadin suuren kaari-ikkunan molemmin puolin seisoo karyatideja. Karyatidi tarkoittaa naistolppaa. Diivammin sanottuna naishahmoista patsasta, joka kannattelee rakennuksen palkistoa pylvään tavoin. Miksi nykyään tehdään vain tolppia?

Fasadin huipulla, päätykolmiossa, taiteen jumalatar siunaa eri taiteenalojen tuotteita. Jumalatar ja fasadin muut veistokset ovat suomalaisen kuvanveiston isän Carl Eneas Sjöstrandin taidonnäytteitä. Carl syntyi Ruotsissa, mutta vaikutti ja opetti 1800-luvun lopulla yli 40 vuoden ajan Suomessa. Tiedätkö muita taiteilijoita jotka voisivat sanoa saaneensa III palkinnon Aleksanteri II:n patsaskilpailussa vuonna 1884. En minäkään.

Liikenteen pauhusta katseensa nostava ohikulkija huomaa julkisivussa myös muita veistoksia. Nämä 16 Ville Valgrenin muovaamaa korkokuvaa esittävät joukkoa eri alojen taiteilijoita. Joukosta voi löytää mm. Rembrandtin, Michelangelon ja Engelin.

Paketti jossa Pablon työt ovat nähtävillä on upea. Avasin raskaat puuovet ja siirryin museoon.

Onko taide parempaa kun siitä saa bonuksia?

Minulla oli runsaasti aikaa. Kävin ostamassa lipun ja jätin takin ja laukun naulaan. Uusrenesanssisen museon lipunmyyjä kysyi S-etukorttia. Asiakasomistaja säästää Pablo Picasson töitä kuluttaessaan kaksi euroa tuleviin jauhelihaostoksiin. Melko brutaali osoitus nykykulttuurista.

Kummastelin myyjälle, että saako Pablo Picassostakin nykyään bonusta. Myyjä oli asiasta ylpeä ja kehui näin olleen jo jonkin aikaa. – Picasson näyttelystä saa kaksi kertaa enemmän alennusta kuin muista näyttelyistä. Olin iloinen, että myyjätär oli ylpeä työstään ja siirryin kahvioon lukemaan loppuun Daixin kirjan Picasson elämästä ja taiteesta.Tiesitkö, että Pabloa voidaan pitää yksinkertaistamisen mestarina, esineiden syvimmän olemuksen tutkijana? Siitä lisää myöhemmin.

Kuten tästäkin postauksesta huomaatte tarvitsen vielä harjoitusta taiteen kauneudessa kylpemiseen. Minulla on yhä paha tapa kaivaa esiin lisätietoa jolla saan taiteeseen lisäarvoa. Tieto tekee taiteen minulle arvokkaaksi. Pirun tieto! Sen pitäisi olla kauneus tai taiteen herättämät tunteet jotka jyrää!

Jatkan harjoituksia.

Kirjoitin ennen lomille lähtöä WWF:n Kulutusviidakko-blogiin muutamia juttua ajastuksella julkaistaviksi. Tässä osa niistä ja muutama muukin ajatus:

• Varoitustarroja lihapaketteihin?
• Palmuöljyä suihkussani!
• Klikkausaktivismia?
• WWF:n tuoreet palmuöljy- ja soijauutiset
• Mistä ruoka tulee?

Sain vihdoin julkaistua myös pahasti myöhässä olleen selostuksen viime maaliskuisesta liikenneaiheisesta aluefoorumista. Tunnin mielenkiintoisen esityksen ja keskustelun editoiminen reiluun kymmeneen minuuttiin oli kirjoituksen haastavin osuus. Syksyllä lisää aluefoorumia. Aiheeksi voisi ottaa vaikka puistot ja viheralueet, jos Haagalaiset siis niin haluavat.

HukkaJukka huomasi kuitenkin, että ilmaisia lounaita ei ole. Lihapäivä joka päivä ei tee hyvää naperoiden ruuansulatukselle eikä ilmastolle.

Kuva (cc)  Sampsa – Pinkki päivä hiekkalaatikolla

Työmatkani kulkee keskuspuistoa pitkin. Sulanmaan aikaan puisto on hiljaisesti etenevä työmatkailijoiden pyörävaltatie. Mutta missä olivat kaikki kanssapyöräilijäni viime viikolla?

Eikö tähän aikaan vuodesta kuulu liikkua pyörällä? Helsingin päättäjien mielestä ilmeisesti ei. Tuttua työmatkaani on mahdotonta polkea kunnossapidon puutteen vuoksi.

Ensimmäinen puolikilometriä oli teräväksi jäätynyttä sohjoa. Jouduin taluttamaan pyörää jotta renkaat eivät puhkeaisi. Huopalahden kohdalla matkanteko helpottui sulaneen tien vuoksi. Jalankulkijat eivät tosin olleet tottuneet vielä liikennevälineeseeni koska harhailivat ajoväylälläni. Ruskeasuolla jouduin poistumaan keskuspuistosta koska pyörätiet olivat ajokelvottomia. Puikkelehdin siis Pasilan läpi autoteitä ja jalkakäytäviä pitkin. Pasilanaseman ihmisvilske on aina haaste. Onnistuin pujottelemaan ihmisten läpi heitä sievästämättä.

Työmatkani vaarallisin rupeama oli edessä. Aleksis Kiven kadun alun pyörätie.

Pyörätie kulkee jalankulkutasolla ja pätkittyy täten lyhyiksi korttelin mittaisiksi pätkiksi. Saatuasi pyörän mukavaan rullausvauhtiin täytyy jarrutta joko sen pelossa että suojatielle syösyy sivukadulta auto tai siksi että suojatiellä  seisoo jo auto. Tämä “pyörätie” toimii myös yleisenä parkkipaikkana pakottaen pyöräilijät ja jalankulkijat sulloutumaan vähänväliä läpi puolentoista metrin sumpuista. Oman turvallisuuteni vuoksi ajan tämän välin autotiellä.

Aleksis Kiven kadun lopun pyörätie kulkee omana väylänään autoratojen välissä. Mahtavaa. Sitten pyörätie häviää. Minne se meni?

Pyöräilijän täytyy valita kahdesta hengenvaarallisesta vaihtoehdosta, joko syöksyä Sörnäisten rantaa kohti autotiellä ajaen (pyörätie on aina täynnä autoja) tai livahtaa rukoillen Hämeentien bussikaistalle aamuruuhkan sekaan. Suosin ensimmäistä vaihtoehtoa, vaikka pelkään joka aamu jarrujen pettämistä, eteensyöksyvää autoa ja maailmanluokan asvaltti-ihottumaa.

Iltapäivällä palaan samaa reittiä mutta nyt jäiset pyörätiet ovat muuttuneet upottaviksi sohjo-ojiksi.

Uuden selvityksen mukaan lähes kolmannes Helsingin ruuhkia vähentävistä ja ilmanlaatua parantavista työmatkailijoista olisi valmis jatkamaan pyöräilyä vuoden ympäri mikäli ajoväylien kunnossapito olisi parempaa. Kuten monet bloggaajat kuten Martti, Jukka ja Osmo ovat jo todenneet pyöräily on liikennemuoto joka vaatii oman erillisen huolletun ajoväylänsä.

Näin Kööpenhaminassa (video Martilta)

Viime viikko oli mielenkiintoinen. Aloitin viikon YLEX:n haastattelulla kahvin tuotannon ympäristövaikutuksista ja siitä kuinka me vannoutuneet kahvin ystävät voimme pienentää omaa vaikutustamme etelän tuotantoalueiden ympäristöön.

Itse juon nykyisin herkullista Reko-kahvia jota pakkaan aamuisin termosmukiin työmatkan herkuksi. Kulutusmaito kruunaa hyvän kahvin.

Tiistai-iltana vedin Pohjois-Haaga seuran keskustelutilaisuuden. Aiheena oli aluefoorumitoiminta.

Aluefoorumitoiminnan tavoitteena on saada positiivinen kehityskierre käyntiin kaupunginosassa. Aluefoorumi kerää yhteen alueen kehittämisestä kiinnostuneita: aktiivisia asukkaita, taloyhtiöiden edustajia, yrittäjiä, yhdistyksiä ja virkamiehiä sekä kunkin teeman asiantuntijoita.

Hannu Kurki Maunula seurasta, Kaarina Hughes Etelä-Haagasta ja Mikko Virkamäki Kotialue Oystä esittelivät pohjois-haagalaisille ja lassilalaisille toiminnan periaatteita, antoivat käytännön vinkkejä ja kannustivat meitä aloittamaan foorumit myös Pohjois-Haagassa.

Pohjois-Haagan aluefoorumit alkavat ensivuoden alussa. Tilaisuuteen osallistujat jättivät melkoisen määrän kiinnostavia kehitysaiheita tulevien foorumeiden asialistoille. Alan puuhata näiden aiheiden varaan tulevia keskustelutilaisuuksia alustajineen. Tilaisuuden jälkeen pidettiin vielä Pohjois-Haaga seuran syyskokous jossa minut valittiin johtokunnan jäseneksi. Se miten olen tähän päätynyt on luettavissa Sometun Sosiaalinen media osana yhteisöä ryhmän keskusteluista.

Videoin keskustelutilaisuuden esitykset ja latasin ne kotimaiseen Floobs-videopalveluun. Esitykset ja videot on katseltavissa Pohjois-Haagan kotisivuilla.

Keskiviikkona kävin Pikku-Parlamentissa esittelemässä Ulkoasiainvaliokunnalle WWF Suomen lausunnon biopolttoainetuotannon ja ruokakriisin syistä. Kirjoitin aiheesta lokakuussa.

Viimeaikainen raaka-ainehintojen romahdus viittaa siihen, että ruoanhinnan nopea kohoaminen viimeisen kahden vuoden aikana johtui pääasiassa markkinaspekulaatiosta. Sijoittajat siirsivät rahojaan osakkeista raaka-ainefutuureihin ja optioihin. Esimerkiksi maissin hinta on pudonnut yli 50% kesän huippuhinnasta vaikka sen kysyntä bioetanoliksi ei ole muuttunut. Talouskupla siellä toinen täällä. Valiokunta valmistelee ruokakriisistä mietintöä ja kuulee sitä varten asiantuntijoita. Minun lisäkseni paikalla olivat Suomen Pankin ja Ilmatieteenlaitoksen edustajat.

Perjantaina osallistuin enimmäkseen pikkujouluihin.

Kuva: (cc) skrubu

Ylläpidän harrastuksena Pohjois-Haagan kotivuja. Vuoden vaihteessa tuli rattaita työnnellessä ja roskaisia ojanpenkkoja katsellessa sellainen olo, että tarttis tehrä jotain. Armottoman googletuksen tuloksena sain yhteyden Pohjois-Haaga Seuraan.

Ennen ensimmäistä kokousta tutustuin netissä Maunulan asukastoimintaan ja TKK:n tutkijoiden vetämän Kotikatu-projektin historiaan, sekä aluefoorumien toimintaan. Sama piti saada toteutettua myös omilla nurkilla Lassilassa ja Pohjois-Haagassa. Voit lukea ajatuksen juoksustani ja nettisivujen uudistamisen etenemisestä sekä alan tutkimuksia Sosiaalinen Media Oppimisen Tukena, eli Sometu-yhteisön sivuilla. Tämän postauksen lopussa on myös Pohjois-Haaga Seuralle pitämäni esitys nettisivujen uudistamisesta ja siitä mitä nettisivuilla voi yhteisössä saada aikaan.

Viime perjantainaPohjois-Haagan sähköpostiin tupsahti ilmoitus uudesta nettikirjoituksesta (kuka tahansa voi kirjoittaa Pohjois-Haagan sivuille uutisia, tapahtumia…). “Laurinniityn leikkipuistosta ilmoitettiin tänään että puistotoiminta lopetetaan ainakin loppuvuodeksi. Uumoileeko tämä koko puiston loppua?…”

Keskiviikkoaamuna Hesari uutisoi, että Lassilalaiset äidit ovat valmiita pitämään leikkipuiston auki vaikka vapaaehtoisvoimin.

“Kaupunki ilmoitti äitien hämmästykseksi viime torstaina, että toiminta lakkaa Laurinniityn puistossa Lassilassa loppuvuoden ajaksi syyskuun alussa. Osa äideistä oli ilmoittanut lapsiaan puiston kerhoihin vielä edellisenä päivänä.”

Lassilan äidit ilmoittivat kotisivuilla järjestävänsä asiasta infotilaisuuden samana iltana. Iltapäivällä julkaisin jo äitien uutisen Helsingin Kaupungin perääntymisestä.

“Sosiaaliviraston viestintäyksiköstä tulleen tiedon mukaan Laurinniityn leikkipuiston toiminta Lassilassa jatkuu syksyllä normaalisti. Sosiaalilautakunta on tiettävästi eilen illalla käsitellyt Laurinniityn leikkipuiston asiaa lautakunnan kokouksessa esityslistan ulkopuolella.”

Mahtavaa asukasaktiivisuutta kahdelta puuhanaiselta, jotka saivat koko kulmakunnan muutamassa päivässä puolustamaan leikkipuistoa. Myös Pohjois-Haagan kotisivu sai vihdoin sellaista käyttöä mihin se on suunniteltukin. Puolen viikon aikana päivitin sivuja useammin kuin edellisten kuukausien aikana yhteensä. Nettisivu toimii parhaiten juuri viestintäväylänä ja nopeana mediana jolla voidaan tukea alueen muuta toimintaa. Kuten Staffansin Vaikuttavat asukkaat-tutkimuksessa (pdf) todetaan:

“Kaupunginosasivujen tärkeä ominaisuus oli myös se, että asukkaat voivat omaehtoisesti tuottaa ja viedä nettiin aineistoaan ilman byrokratiaa. Tämä oli, paitsi käytännöllisempi ja helpompi tapa toimia, myös merkityksellinen tiedonrakennukseen ja ylläpitoon liittyvästä vallankäyttönäkökulmasta…

Avoimuuden edistäminen tai avoimuuden puutteen näyttäminen oli asukkaiden ase, jota netillä tuettiin erityisesti Maunulassa. Avoimuutta tuki netin mahdollistama lähes reaaliaikainen seuranta, jossa eri esityksiä, päätöksiä ja tapahtumia tuotiin asukkaiden tietoon…”

Syksyn aikana Pohjois-Haaga seuralla on suunnitelmissa järjestää yleisötilaisuus aluefoorumi-toimintamallista. Toivottavasti sain infotilaisuudessa tapaamani masinointiäidit kiinnostumaan ideasta. Laurinniityn leikkipuiston pelastaminen on hieno osoitus siitä mihin Haagalaiset pystyvät kun vain sopivat yhteisestä tavoitteesta. Aluefoorumit ovat osoittautuneet toimivaksi välineeksi eri sidosryhmien yhteisten tavoitteiden asettamiselle ja kaupunginosien aktivoinnille.

Tervetuloa muuten ensi lauantaina 30.8. klo 10.00-14.00 Pohjois-Haagan leikkipuiston tuntumaan (kartta) Pohjois-Haaga Seuran jokavuotiseen Syystempaukseen. Tarjolla ainakin kotieläimiä lapsille ja makkaraa lapsen mielisille. Allekirjoittanut antaa Työväenopistolla tuleville kansalaisjournalisteille tukea sisällöntuottamisessa kotisivuille.

Brysselin reissu meni mukavasti. Kaupungissa oli viehättävää pikku kaupungin tuntua: matalia kauniita taloja, viheralueita ja siistejä katuja. Mussels in Brussels ja belgianperunat jäävät valitettavasti seuraavaan kertaan mutta paikallista olutta maistoin Brysselin “Sports Academyssa”, O’Reillyssa Saksa – Turkki matsia katsellen. Leivos- ja suklaapuodit ovat muuten näkemisen arvoisia. Kuinka sellaisia taideteoksia raaskii syödä?

Belgia vaikutti noin pikapuolisesti silmäiltynä vauraalta maalta. Kadut olivat siistejä, bulevardit kauniita, puistot hyvin hoidettuja, pikaraitiovaunulinja vaikutti uudelta ja rakennusten julkisivut siisteiltä.

Eurooppakuvaani ja käsitykseeni siitä mitä on olla eurooppalainen on vaikuttanut erityisesti kaksi kirjaa. Sven Lindqvistin kirjoittama Tappakaa ne saatanat ja Adam Hochschildin Kuningas Leopoldin haamu.

Jälkimmäinen kertoo Belgian kuninkaan Leopold III:n kumirahojen vuoksi ja sivistyksen nimissä tekemästä Kongon kansanmurhasta. Leopoldin haamu kummitteli minunkin mielessäni pääkaupungin monumetteja katsellessani. Riemukaaret ja muut monumentit rakennettiin aikoinaan pitkälti juuri kongolaisten verellä. Nykyään Belgia nettoaa mm. kemianteollisuudella ja EU-koneiston isännöinnillä.

Yhteenvetona voi todeta, että en menisi Brysseliin lomalle mutta voisin varmasti asua siellä.