Työmatkat ovat hyvin intensiivisiä. Kolleegoiden kanssa ollaan koko valveillaoloaika eikä töistä pääse irtautumaan kun kello lyö neljä. Vaikka tiivis muutaman viikon työputki onkin uuvuttava niin se myös antaa paljon. On aikaa vaihtaa ajatuksia kasvokkain, haudutella ideoita ja jatkokehitellä ajatuksia yhdessä. Parhaat ideat syntyvät usein työmatkoilla sähköpostin tavoittamattomissa.

Voit lukea matkakuulumisiani Indonesian reissulta WWF Suomen Jaiku-kanavalla. Nepalissa kävin pikavisiitillä auttamassa työkaveria metsäsisällön kehittämisessä ja synenergioiden löytämisessä uusien hankkeidemme ja Borneon hankkeemme välillä.

Muutama muisto reissulta:

Indonesiasta

Borneolla matkustaminen on haaste huonojen kulkuyhteyksien vuoksi. Matkoja ei ilmoiteta kilometreissä vaan ajassa niinkuin monessa kehitysmaassa on tapana.

Työkaverini Iwan oli matkalla WWF:n kenttätoimistolle ja bussiasemalla hänelle oltiin erityisen avuliaasti osoitettu vapaa paikka bussista. Iwan ei osannut epäillä mitään vaikka bussit oli buukattu jo täyteen. Iwanin paikka oli nurkassa bussin viimeisellä rivillä. Matkan alettua Iwan huomasi kivuliaasti, että bussin iskarit olivat mennyttä ja vietti seuraavat 16 tuntia ruhjoen päätään kattoon ja seiniin.

Ne tiet joita Kalimantanilla (Indonesian puoleinen osa Borneota) on ovat surullisen kuuluisia huonosta kunnostaan. Suomen tiet ovat kuin peilijäätä niihin verrattuna. Kuuluisin kuoppa löytyy Länsi-Kalimantanilta. Normaalikokoisen bussin ajaessa kuoppaan bussia ei voi nähdä tien reunalta. Mikä parasta kuoppaa ei voi kiertää. Paikalliset tietävät tämän joskus päivän kestävän hidasteen olemassaolon ja varustautuvat bussien väliseen hinausoperaatioon piknik-huovin ja eväin.

Nepalista

Suurin osa Nepalia on vaikeakulkuista Himalajan vuoristoa.

Istuskelimme puhumassa politiikkaa Kathmandulaisen ulkoiluliikkeenpitäjän puodissa hänen ystäviensä kanssa. Eräs ystävistä oli paikallisen teleoperaattorin palveluksessa. Kännykkämaston tai sateliittilautasen reistaillessa hänen tehtävänään on tehdä vaadittavat huoltotyöt. Tämä IT-tukihenkilö kävelee usein useita päiviä maailmankorkeimmassa vuoristossa vain päästäkseen mastolle ja selvittääkseen error-viestin syyn.

WWF Nepalin kenttätoimistot kattavat koko maan. Arvatkaa kuinka hauskaa on ensin lentää kapeaa “point of no return”-vuorensolaa pitkin vuorenseinämästä alkavalle kapealle kiitoradalle joka on 40 asteen ylämäessä ja jatkaa sen jälkeen neljä päivää patikkavaellusta päästäkseen toimistolle. Helsingin lähijunien myöhästelyt on melko pullamössöä näille kavereille.

Nepalissa on vallassa vaalein valittu hallitus jonka suurimpana puolueena on Maolaiset. Nepalilaiset toivoivat heiltä näiden paljon lupaamia uudistuksia korruption vaivaamaan hallintoon ja köyhyyteen. Nyt Maolaisia kutsutaan “metsäläisiksi” jotka eivät tiedä mitä tekevät.

Video – Katukuvaa nopeasti laajenevasta Kathmandusta

Hallitus julisti lokakuussa maahan energiakriisin ja rajoittivat sähkönjakelun kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa. Konfliktivuosien paisuttamaan Kathmanduun syntyi hallitsemattomasti kasvava urbanisoitumisongelma. Valtio avautui 90-luvulla hyvin nopeasti ulkomaailmalle. Kathmandussa tämä ja kaupungistuminen näkyivät seksibisneksen kasvuna. Maolaiset pyrkivät ratkaisemaan ongelman lailla joka sulkee kaikki ravintolat kello 23.00. Ei sähköä, ei musiikkia. Nepalissa kuplii pinnan alla.

Perintömetsä-ohjelmakin porskuttaa tanakasti eteenpäin. Ihmiset, kunnat ja seurakunnat perustavat tasaiseen tahtiin vapaaehtoisia suojelualueita. Parin viikon päästä käyn kyläilemässä Suomussalmella jossa seurakunta perusti erityisen upean suojelualueen. Pemellä on uusia kujeita korvan takana…

Tänään osallistuin EU:n Uusiutuvan Energian direktiivin kestävyyskriteereihin (aiemmin kirjoitettua) läheisesti linkittyvän Kansallisen CEN standardointiseurantatyöryhmän “biomassat” kokoukseen. Työ on vielä kovin alussa ja kovin hähmäistä. Työn otsikkoa ja aiheen kohdennusta ei olla vielä päätetty. Ohjausryhmän lisäksi kuulun biodiversiteetti ja ympäristökriteerejä pohtivaan asiantuntijatyöryhmään.

Illaksi olin merkinnyt kalenteriin kolme päällekäistä menoa: Porkkanamafian kokouksen, Pohjois-Haaga seuran kokouksen ja liikuntaa. Osallistuin Porkkanamafian kokoukseen etänä kännykän Jaiku-sovelluksella samalla kun junailin Pohjois-Haagaan. Marikoo raportoi kokouksen hienosti.

Kirjoitin aiemmin asuinalueharrastuksestani. Projekti nytkähti tänään hienosti eteenpäin ja vuoden välitavoitteet täyttyvät kohisten. Pohjois-Haaga seura innostui esittelemästäni aluefoorumitoiminnasta. Sain valtuudet järjestää Pohjois-Haagalaisille asukkaille, yrityksille, yhteisöille ja muille sidosryhmille asiantuntijoiden tähdittämän aluefoorumien esittelytilaisuuden vielä tämän syksyn aikana. Tiukkana tavoitteenani on saada ensimmäinen varsinainen foorumi koolle ennen vuodenvaihdetta.

Äsken kommentoin Vihreän Langan palmuöljyjuttua.

Pidimme aamupäivällä sadetta Iso-Mummolla ja ehdin leikin tuoksinnassa lukea päivän Hesarin. Oikeastaan luin vain pääkirjoitussivun, josta löytyy tänään useita mielenkiintoisia aiheita. Fred Mutesa kirjoittaa vieraskynässä Kiinan ja Afrikan valtioiden suhteista, nimetön Sanoma-toimittaja mainitsee Ruandan suorat syytökset Ranskan osallisuudesta maan kansanmurhaan ja Lehtomäki juttelee ilmastotalkoista.

Kaksi ensimmäistä kirjoitusta herättivät ajatuksia ja kysymyksiä. Katsotaan herättäisivätkö ne sinussakin kommentointi-intoa. Provosoidaanpa hieman…

Kehitysapu ja lainat ovat pitkään olleet se ainoa oikea tapa tukea köyhien valtioiden kehitystä. Kehitysavun kritisointi on tietyissä valistuneissa piireissä tabu. Tämä siitäkin huolimatta, että (pelkällä) kehisyhteistyöllä ei olla saatu nostettua valtioita köyhyydestä.

Taloudellisesti köyhän ja vauraan erottaa toisistaan raha. Kuinka rahaa sitten tehdään? Antamalla sitä jotakin esim. korkoa tai kauppasuhteita vastaan vai tekemällä kauppaa? Kuinka sinä teet rahaa, otatko mielummin lainaa, työkkäritukea vai teetkö töitä? Minkä näistä vaihtoehdoista uskot olevan sinulle pidemmän päälle “kehittävintä”?

Länsimaat ovat yhä Afrikan valtioiden tärkeimpiä kauppakumppaneita, mutta Kiina on viime vuosina kirinyt Afrikan investoinneissaan Länsimaita kauhistuttavalla tavalla. Kauhistus ei johdu investointien määrässä kuten Mutesa kirjoittaa:

…Kiinan vaikutusvallan kasvu Afrikassa on saanut viime aikoina runsaasti huomiota. Tosiasiassa Kiina ei suinkaan hallitse Afrikan taloussuhteista leijonanosaa.

Vuoteen 2006 mennessä Afrikkaan oli tullut runsaat 800 kiinalaisyritystä, joista sata oli keskisuuria tai suuria valtio-omisteisia yhtiöitä. Vuoden 2005 lopussa näiden investoinnit olivat noin 650 miljoonaa euroa, mikä on vain pieni osa ulkomaiden 19 miljardin kokonaisinvestoinneista Afrikkaan. Valtaosasta vastasivat Euroopan ja Pohjois-Amerikan maat.

Aasian tiikereiksi kutsuttujen maiden joukossa Kiinan osuus Afrikan-investoinneista oli Singaporen, Intian ja Malesian luokkaa. Esimerkiksi Intia investoi Sudanin ja Nigerian öljyvaroihin Kiinaa enemmän. Malesia hallitsee Afrikan mineraalintuotannon investointeja…

Länsimaita hirvittää Kiinan tapa käydä kauppaa. Se ei sanele kauppakumppaneilleen ehtoja kuinka sen tulisi vastineeksi hallita valtiotaan. Näin ilmaistuna tuo kauhistelu vaikuttaa jopa kolonialistiselta. Miksi kauppakumppanin tulisi voida päättää toisen politiikasta? Eikö voisi ajatella, että joko käyt kauppaa tai sitten et?

Asia saa hieman lihaa luiden ympärille kun mietitään tulisiko kansaa sortavia hallituksia tukea. Olisi katastrofi jos Suomi antaisi kehitysyhteistyövaroja esimerkiksi Mugaben hallitukselle. Mutta tulisiko Suomen käydä kauppaa Zimbabwelaisten yritysten kanssa? Käyvätkö suomalaiset kaivosteollisuusyritykset muuten tällaista kaupaa? Onko kaupankäynnille ja investoinneille asetettu ehtoja? En ole varma.

Missä menee raja, että valtiolle voidaan myöntää kehitysmäärärahoja. Mitkä ovat ne kriteerit jotka valtion politiikan tulee länsimaan silmissä täyttää? Oletetaan, että Zimbabwe ei täytä ehtoja. Täyttääkö Kiina? Täytyykö kohdemaan yritysten lobata länsimaiden vaatimaa politiikkaa hallitukselleen, jotta ne saisivat käydä kauppaa länsimaisten yritysten kanssa? Huh huh, onpa paljon kysymyksiä.

Sanoma-toimittaja anonymous mainitsi Ruandan suorat ja välilliset syytökset Ranskan osallisuudesta Ruandan kansanmurhaan. Kansanmurhaa voidaan pitää oikeutetusti YK:n ja muun kansainvälisen yhteisön häpeäpilkkuna.

Kritisoin opiskeluaikana erästä tahoa tämän kanssakäymisestä Kiinan kanssa. Olin tuolloin juuri lukenut Philip Gourevitchin kirjan Huomenna meidät ja perheemme tapetaan, jossa käy ilmi Ranskan tuki tutsien silpomiseen yllyttäneelle hutuhallitukselle. Opiskelijan kaikkitietävällä uholla pohdin onko sama tapahtumassa nyt Kiinassa. Länsimaat syyttävät Kiinaa kansan sortamisesta varovasti silloin kun se ei vaaranna kauppapoliittisia suhteita ja kotimaisten yhtiöiden toimintamahdollisuuksia Kiinassa. Mikäli Puolue saa joskus kilpailijan tai tilalle astuu toinen Puolue. Tullaanko länsimaita syyttämään mahdollisista vallanvaihdon levottomuuksista? Ruanda syyttää nyt Ranskaa. Syyttävätkö afrikkalaisvaltiot tulevaisuudessa kaiken sallivaa Kiinaa?

Mutesa jatkaa:

“…Kiinan vastikkeeton avustuspolitiikka herättää monissa Afrikan maissa suurempaa innostusta kuin länsihallitusten ja monenvälisten rahoittajien ehdollinen apu. Afrikkalaisjohtajat kokevat Kiinan antavan heille enemmän tilaa määrätä oman maanosansa kehityksestä…”

Kysyivätköhän nämä afrikkalaisjohtajat opposition mielipidettä?

Otsikoin tämän jutun ennen kirjoittamisen aloittamista “kauppaa kehityksellä, kehitystä kaupalla?”. En ole varma kirjoitinko aivan otsikonmukaista tekstiä saati vastasinko yhteenkään minua askarruttaneeseen kysymykseen, mutta uusia kysymyksiä kirjoittaminen ainakin herätti.

Mitä mieltä sinä olet? Tulisiko köyhiä valtioita kannustaa kaupankäyntiin sallimalla esim. väliaikaiset suojatullit tai tullivapauksia vai tulisiko kehityskeskustelu rajata jatkossakin satunnaisesti stetsonista valitun 0,7% kehitysmäärärahan tavoitteluun ja sen kohdentamisesta keskusteluun? Tulisiko länsimaiden ja Kiinan antaa vastikkeetonta tukea vai vaatia hyvää hallintoa vastineeksi? Tulisiko yksityisille investoinneille asettaa samat kriteerit kuin kehitysavulle?

Ai niin, toivotan onnea kaikille Olympiaurheilijoille heidän päättäjiensä politiikasta piittaamatta. Politiikka ei mielestäni sovi Olympialaisiin. Siinä vaiheessa kun isot miehet eivät enään saa leikkiä ja juosta pallon perässä keskenään, koska poliitikot kiukuttelee on syytä huoleen. Taidankin avata television ja katsoa kuinka eri kansat juhlivat sulassa sovussa kisojen avajaisia.

Lisää aiheesta netissä:

• Mutesa:Kiinan ja Afrikan yhteys tiivistyy, mutta suhde ei ole ongelmaton – HS
• Rwanda accuses France of genocide- Aljazeera
• France denies Rwanda genocide role- Aljazeera
• Special Report: China In Africa (Part 1) ja (part 2)- Fast Company
• Artikkeleita hakusanalla China AfricaNewsissä
• Lisää lukemista aiheesta Afrigator blogiagregaatissa
• Katkelma kirjasta We Wish to Inform You That Tomorrow We Will Be Killed With Our Families

Kuvat: yllä Johannesburg, CC Michael Heilemann ja alla afrikkalaisten web2.0-yritysten logoja CC whiteafrican