Siinä paha missä mainitaan. Virittelin eilen Twitter-tiliäni. Olen käyttänyt tweettailuun lähinnä Twhirliä ja kännykässä dabrl.co.uk:ta, Ping.fm:ä tai Twibbleä.

Vaihdoin Twhirlin eilen Tweetdeckin monikolumniseen air-sovellukseen. Vastausten näkeminen omassa kolumnissaan auttaa huomaamaan ne ja keskustelut eivät pääse tyrehtymään viestitulvien vuoksi. Tweetscoop-kolumni on myös hauska lisä. Tagipilvi päivittyy twitterissä kulloinkin suosituimpien aiheiden mukaan.

Twitterin ja Jaikun suurin ero on keskustelutapa. Jaikussa ihmiset haluavat usein seurata kokonaisia keskusteluita ja lukea vaikka illalla mistä kaverit ovat jutelleet ja jättää sitten viestiketjuun oma harkittu kommentti.

Twitterissä liike ja suunta ovat tärkeintä. Viestivirtaa ei voi pysäyttää mutta sitä voi ajoittain hidastaa ja keskittyä muutaman keskusteluviestin ajan johonkin yksityiskohtaan. Twitter toimiikin mukavana uutisikkunana itseään kiinnostaviin aiheisiin. Erona uutissyötteisiin on, että Twitterissä voit tutustua ihmisiin jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista kuin sinä. Itse kutsuin viime viikolla kollegan vierailulle Suomeen ja tänään olemme laskeneet toisen tutun kanssa karjankasvatuksen kasvihuonekaasujakaumaa.

Mistä kavereita sitten löytää? Hyvänä apuna toimivat Tweepsearch, Twitdir ja Twitter Local. Kannattaa kerätä suuri määrä seurattavia (100+) ja pudottaa sitten vähemmän kiinnostavia pois.

Kavereita löytää myös tiettyä aihetta käsittelevien Twitter-hemmojen tilaajista. Web2.0-gurua tai ympäristöalan lehteä seuraa todennäköisesti näistä asioista kiinnostuneet, vai mitä? Kun kaveripiiri on kasvanut uusia tuttavuuksia löytää myös heidän kavereistaan. Tässä auttaa Twubble joka suosittelee potentiaalisia seurattavia.

Twitter-resursseja voimakäyttäjille:

• Twitter Tools for Community and Communications Professionals
• Twittermania

Hyvä vinkki: Twitterin häiritsevät @-alkuiset vastaukset saa muuten pois häiritsemästä näiden ohjeiden avulla. Käytettävyys paranee huomattavasti. Syötteet saa ajettua Twitteriin tietenkin Twitterfeedin avulla.

Seuraa minua Twitterissä

“Uuden ajan aktivisti on sitoutumaton. Kevytaktivisti vaikuttaa kaupassa, bussissa, lounaalla ja suhauttaessaan setelin keräyslippaaseen. Joidenkin mielestä hän poimii rusinat kansalaisjärjestöjen pullasta. Toisten mielestä hän tekee vaikuttamisen helpoksi ja mielekkääksi. Ehkä siksi heitä on yhä enemmän.”

Suomen luonnonsuojeluliiton Leo Stranius kutsuu tällaista ihmisten jokapäiväistä vaikuttamista kevytaktivismiksi. En tiedä halusiko Leo tahallaan vähätellä käynnissä olevaa kulutustottumusten muutosta vai eikö hän vain ole ajatellut asiaa loppuun asti. Kevytaktivismi heitto kuullostaa väheksymiseltä: ihmiset muka-tekevät, eivät tee tarpeeksi, eivät sitoudu jne.

Herääkin kysymys mitä se oikea aktivismi, se oikeasti-tekeminen sitten on? Wikipediassa aktivismi on kuvattu näin: Kansalaistoiminta eli aktivismi on kaikenlaista kansalaisen roolissa tapahtuvaa toimintaa, jolla halutaan saada aikaan huomiota ja muutosta jossakin yleensä yksittäisessä asiassa.

Mietimme aamupäivällä aktivismia myös Jaikussa. Ihmiset kuvasivat aktivismia asioiden eteen tekemiseksi, asioiden esiin nostamiseksi viestinnän keinoin ja lakia ja järjestystä uhmaavaksi toiminnaksi. Ihmiset eivät koe olevansa aktivisteja saati kevyt- tai pseudoaktivisteja tehdessään omasta mielestään järkeviä kulutusvalintoja esimerkiksi valitessaan sertifioidun tuotteen tai jättäessään tuotteen ostamatta.

Käynnissä oleva murros jossa ympäristöongelmien suora linkittäminen omaan kulutukseen on saavuttamassa kriittisen massan on mielestäni syvällisempää toimintaa kuin perinteinen aktivismi. Ihmiset muuttavat omaa jokapäiväistä käyttäytymistään, sitä kuinka he elävät.

Mikäli ymmärsin oikein Leo erotteli aktivismin ja kevytaktivismin sillä onko henkilö olemassa olevan järjestön jäsen. “Toisin kuin aiemmin, nykyään ei sitouduta elinikäisesti järjestöön tai vaikuttamisen tapaan.” Ei kai Leo voi tarkoittaa, että järjestön jäsenyys on oikeasti-tekemistä, jotain elämänmuutoksia parempaa? Vaikka järjestöjen tukeminen on tärkeää, niin mielestäni jäsenyys on toiminnasta sitä keveintä, ehkä facebook-klikkailua lukuunottamatta.

Ihmisten joka päivä tekemät pienet asiat ympäristön hyväksi eivät ole aktivismia vaan osoitus siitä, että ihminen ymmärtää ympäristöongelmien ja oman käyttäytymisensä yhteydet ja toimii rationaalisesti oman vaikutuksensa minimoimiseksi ostopäätöksiä tehdessään ja järjestöjä tukiessaan. Todellista syväekologiaa siis perinteiseen jäsenkirja-aktivismiin verrattuna.

Kuten TheBlueNile sanoi Jaikussa: “Katon tuoteselosteet kaikesta mitä ostan ja yleensä käytän näitä “vihreitä” tuotteita joita löytyy luontaistuote- yms. kaupoista. Kierrätän jne. En tunne olevani aktivisti. Se on vaan mun mielestä fiksu tapa.”

Porkkanamafian pääviesti on juuri tämän fiksuuden levittäminen massoille. Tekemällä järkeviä valintoja ihminen voi tehdä oman osansa ympäristön hyväksi tulematta leimatuksi aktivistiksi.

Osaisiko joku muuten selittää minulle aktivistin ja poliitikon sekä aktivismiviestinnän ja tavallisen viestinnän eron? Niin ja sen mitä se aktivismi on?

Videoblogi – Mietiskelin aihetta aamupäivällä kasvimaata kääntäessäni

PS. Voisiko aktivismin määritellä asian edistämiseksi ja levittämiseksi? Tämä määritelmä rajaisi asian toteuttamisen aktivismin ulkopuolelle. Esimerkiksi jos yritän blogissani edistää ihmisten vastuullista kuluttamista olen aktivisti, mutta vastuullisesti toimiva kuluttaja ei olisi? Tämä selittäisi ihmisten oudoksunnan “kevytaktivismi”-termiä kohtaan.

Näin määriteltynä voisi olla aktivisti ilman, että toteuttaisi itse ajamaansa asiaa mutta se ei rajaisi tätä mahdollisuutta kuitenkaan pois. Gandhia ihaillaan usein juuri sen vuoksi, että hän eli kuten opetti.

Sitä en osaa sanoa, että missä vaiheessa aktivisti muuttuu poliitikoksi tai, että onko tällaista rajaa järkevä tai mahdollista edes tehdä. Wikipedian kansalaistoiminta on mielestäni paljon laajempi käsite kuin aktivismi.

Suositut, lukijat huomioivat blogit tunnistaa usein runsaista kommenteista. Lukijoiden kommentit tekevät blogista paremman ja monipuolisemman. Kommentoija siis parantaa blogia luovuttamalla siihen oman kirjoituksensa. Mutta mitä kommentoijalle jää käteen hänen painettua “post”-nappulaa?

Minulla on tapana jättää kommentti ajatuksia herättäviin tai elämää helpottaviin blogipostauksiin. Muutama rivi on pieni kiitos hyvistä ajatuksista. Mutta miten minä hyödyn kommentoinnista? Kysymyksiä tai jatkopohdintoja esitettyäni toivon, että blogin kirjoittaja jatkaa keskustelua omalla kommentillaan. Saan kommentointipalkaksi keskustelun tai selvennyksiä alkuperäiseen postaukseen. Voisinko toivoa muuta?

Voisin. Mitä jos haluan muokata tai jopa poistaa antamani kommentin tai haluaisin kommenttini talteen yhdelle nettisivulle ja vielä niin, että ne säilyisivät vaikka kommentoitu blogi poistettaisiin? Saanko käyttää tekijänoikeuksin suojattuun blogiin jättämääni kommenttia omassa blogissani?

Perinteisissä blogikommentointisysteemeissä kommentoija luovuttaa kommentit blogin kirjoittajalle. Kommentoija ei voi muokata eikä poistaa kommenttejaan. Kommentit häviävät nopeasti blogosfääriin ellei niistä pidä kirjaa, joko kirjanmerkein tai esimerkiksi co.mments-palvelulla. Bloggaajan kyllästyttyä kirjoittamiseen ja poistaessa bloginsa netistä, myös kommentoijan tekstit tuhoutuvat. En ole tekijänoikeusasiantuntija, joten en tiedä vastausta viimeiseen kysymykseen. Ehkä joku voi valaista minua?

Blogissani on käytössä paljon kehuttu Disqus-kommentoitipalvelu. Disqussin avulla jaan blogini omistusoikeuden kommentoijien kanssa. Kommentoituasi postauksiani voit jälkeen päin muokata niitä tai jopa poistaa kommentin. Lisäksi kommenttisi tallentuvat Disqusin palvelimelle jossa ne säilyvät vaikka poistaisin blogini netistä. Saat käyttöösi oman profiilisivun jonka avulla löydät helposti mielenkiintoiset kommentoimasi blogipostaukset uudestaan. Mikäli kirjoitat omaa blogia voit napin painalluksella muuttaa kommenttisi blogipostaukseksi. Jotta saisit kaikki nämä oikeudet kommentteihisi sinun ei tarvitse kuin claimata, omia, kommenttisi.

Mikäli olet jo kommentoinut blogiani tai muita Disqusia käyttäviä blogeja saat omittua vanhat kommenttisi sähköpostiosoitteella jota käytit kommentteja jättäessäsi. Voit tehdä sen täällä. Voit omia kommenttisi myös jättämäsi kommentin profiilikuvan kautta.

Myyntimies lopettaisi tämän jutun lauseeseen: “Mitä enemmän blogia kommentoit sitä suuremman osuuden siitä omistat.”

“Uschanovista koko vasemmistokenttää vaivaa tapa paasata omanmielisille ja unohtaa autuaasti muu yleisö…

Uschanov syyttää vasemmistoa älyllisestä laiskuudesta. Oikeiston opinkappaleita ei tunneta riittävästi. Siksi hyvinvointivaltiota nakertavia nykykapitalisteja ei osata syyttää sosiaaliturvalle suopeiden kapitalismin kantaisien pettämisestä. Talous herättää vasemmistossa pelkoa, mutta ei analyyttistä mielenkiintoa.

Uschanovin mukaan vasemmisto ei tunne riittävän hyvin omiakaan opinkappaleitaan, tai ainakaan noudata niitä. Jos tuntisi, Marxia luettaisiin liberaalin löysäilyn puolestapuhujana eikä despoottisten diktatuurien kummisetänä. Valkovenäläistä fasismia ihaileva Venezuelan presidentti Hugo Chávez ja fundamentalistisen islamistivasemmiston edustajat pyyhittäisiin pois kaverikirjasta…

Yhdysvaltain pankkikriisin seurauksena kapitalismi on omillakin mittareillaan pahimmassa kriisissä sitten vuoden 1929 pörssiromahduksen. Kapitalismin kriisialttiudesta vuosikausia löysästi puhuneilla vasemmistolaisilla ei silti tunnu olevan tästä mitään sanottavaa…

Tämän hetken johtavaksi suomalaiseksi vasemmistolaiseksi kriitikoksi Uschanov nimeää vihreän Osmo Soininvaaran. “Hän saa viikossa aikaan yhtä monta toimenpide-ehdotusta kuin Sdp:n ideologit kymmenessä vuodessa.” HS – Epäsosiaalinen sosialisti

Tommi nostaa Osmo Soininvaaran esiin johtavana vasemmistolaisena kriitikkona. Tommi on ilmeisesti lukenut Osmon blogia, jossa käydään vilkasta yhteiskunnallista keskustelua.

En löytänyt Tommin tekstejä ja ajatuksia netistä. En siis voi osallistua hänen toivomaansa keskusteluun vasemmiston nykytilasta ilman, että ostan ensin hänen kirjansa. Kirjan herättämät ajatukset ja mielipiteet on ilmeisesti tarkoitus kirjata pamfletin tyhjille takalehdille.

Tommi syyttää vasemmistoa siitä, että he paasaavat vain toisilleen unohtaen muun yleisön. Ehdotan, että Tommi harrastaisi itse nyt hieman itsekritiikkiä ja miettisi oliko pamfletti sittenkään se oikea tapa käydä yhteiskunnallista keskustelua. Olisikohan esimerkiksi blogi paikallaan, tämän html-hirvityksen sijaan? Pamfletti oli jatkoa Tommin Nuori Voima-lehteen kirjoittamaan kolumniin. Nuori Voima ei ole nuorekas eikä voimakas estäessään netistä tietonsa saavaa nuorisoa lukemasta runsasta kirjoitusarkistoaan.

Alla olevat Tommin yhdeksän teesiä löytyivät keskustelupalstalta jossa esitetään mm. tällainen mielipide: “Eihän vasemmisto ikunaan nouse jos nerokkainkin uudistajaideologi on tommoinen bittitumpelo..;)”

1. Vasemmistolta puuttuu psykologinen pelisilmä
2. Vasemmisto on liittoutumassa omien vastustajiensa kanssa ennenkuulumattomalla tavalla
3. Vasemmisto ei tunnusta estetiikan merkitystä
4. Vasemmisto ei anna luotettavaa kuvaa itsestään
5. Vasemmisto ei luota tosiasioiden voimaan
6. Vasemmisto ei jätä ihmisiä rauhaan
7. Vasemmisto ei tunne kapitalismin aatehistoriallista taustaa
8. Kehitysoptimismi oli vielä taannoin oikeutettua, ja niinpä sen leimaaminen vääräksi tietoisuudeksi on usein kohtuutonta
9. Kommunismi kelpaa kapitalisteille, aikä vasemmistolla ole tästä mitään sanottavaa

Lisätään vielä 10. teesi:

10. Vasemmisto kirjoittaa liikaa pamfletteja toisilleen.

Kuva: wikipedia commons