Jakarta ei ole mikään viehättävä kaupunki. Holtittomasti laajeneva huonosti suunniteltu kehitysmaa metropoli jonka asukasmääriä vain arvaillaan. Kaiken lisäksi kaupunki uppoaa. Liikenne on tehty amerikanmallin mukaan, eli liikkuminen vaatii autoa. Myös uutiskulttuuri on kuin isosta lännestä. Kansalaiset pidetään nuhteessa pelottelemalla heitä toisillaan. Ulkomaalaisena uutisten katselu on vielä hämmentävämpää. Mistäköhän tässäkin huhtikuulta olevassa uutispätkässä on kyse?

Ulkomaan reissuilla huomaa konkreettisesti kuinka vähällä tavaralla ihminen pärjää. Hotellikuoleman välttääkseni otin mukaani muutaman kirjan ja huuliharpun.

Julkaisimme WWF:llä puolivuotta valmistelemamme palmuöljypisteytyksen tulokset. Pisteytimme 59 merkittävintä eurooppalaista palmuöljyä käyttävää elintarvike- ja kosmetiikkayhtiötä niiden vastuullisuuden perusteella.

Suomalaiset elintarvikeyhtiöt eivät tulosten perusteella ole paljon korvaansa lotkauttaneet sademetsien tuholle. Eniten pisteitä kerännyt suomalaisyhtiö SOK sai vain 10,5 pistettä 29:stä. Surkeimmin pärjäsi ekomerkeistään tuttu Raisio.

Raisio sai 1 pisteen! Ei paljon Eloveena-tyttöä naurata, ainakaan tämä selityksen maku.

“…WWF:n mukaan Raision olisi pitänyt vastata kyselyyn joka tapauksessa.

– Testissä mitattiin myös sitä, onko aiemmin toimittu vastuullisesti ja miten toimittiin pisteytystä tehdessä, jolloin Raisio on valmistanut kasvirasvoja, WWF:n metsänhoitaja Sampsa Kiianmaa huomauttaa. [puhumattakaan siitä, että Raisio jatkaa Keiju-margariinien myyntiä vielä jatkossakin]

Hirvonen kuittaa arvostelun sillä, että WWF:n parin vuoden takaisessa selvityksessä Raisio pärjäsi hyvin…”

Kuitataanpa Raision väite kaksi vuotta sitten tapahtuneella:

“Tänään julkaistu raportti “Syökö suomalainen elintarviketeollisuus viimeisiä sademetsiä?” osoittaa, että suomalainen elintarviketeollisuus on pääosin piittaamaton asiasta…

…On hälyttävää, että 21 yritystä ei edes vastannut kyselyyn, vaikka emme julkista yritysten yksityiskohtaisia vastauksia, ja vain kaksi on ilmaissut tuottajalle kiinnostuksensa tuotantotapojen vaikutuksiin”, sanoo metsänhoitaja Sampsa Kiianmaa WWF Suomesta. “Palmuöljyn tuotanto saadaan vastuulliseksi vain, jos ostajamaat ja -yritykset vaativat sitä.”

WWF on luvannut olla kertomatta kuinka huonosti kukin suomalaisyritys pärjäsi pari vuotta sitten. Jos Raisio kuitenkin kokee pärjänneensä silloin paremmin kuin nyt, niin miksi se on muuttanut toimintaansa vastuuttomammaksi? Erikoista ympäristövastuunkantoa eikö? Antaisitko tästä kymmenen pistettä ja yhtiön ekomerkin?

Toisinkuin suomalaiset kilpailijansa, Unilever pärjäsi pisteytyksessä hyvin mikä todistaa, että yritys toimii hyvänä esimerkkinä ympäristövastuunhoidossa muille yrityksille.

Unileverin margariini on Floraa ja Raision Keijua.

Bloggasin pisteytyksen tuloksista ja siitä mitä sinä voit asian suhteen tehdä WWF Suomen Villi Planeetta blogissa. Ehdit vielä kuunnella Radio Suomen erinomaisen jutun aiheesta Yle Areenassa. Palmuöljyasia alkaa 3 minuutin jälkeen.

Rupattelin viime viikolla radiossa myös soijasta YLEX:n sivumakuohjelmassa: onko soijan syönti ekoteko vai epäteko?

Niin ja perjantaina kerroimme suomalaisten Stora Enson ja vuorostaan tehtaita Suomessa lakkauttavan UPM:n puuhista etelän nopeakasvuisilla puuplantaaseilla.

Tällaisia mietteitä täällä syyslomalla.

Kuva C Sampsa Kiianmaa/WWF

Mikä olisi arkisempaa kuin työmatka. Päivä toisen jälkeen samaa reittiä edestakaisin. Kameran kanssa tästä matkasta saa mielenkiintoisen. Kokeile vaikka. Itse asiassa haastan lukijat kokoamaan oman valokuvakertomuksen paikasta A paikkaan B.

Tässä matkani kotimatkani Kallion toimistolta Pohjois-Haagan kainaloon.

Polkupyörällä Hämeentien kurvissa

Vallila-Pasila-Keskuspuisto-Haaga

Matka oli kevyesti upein ikinä tekemäni. Borneon metsät ovat taianomaisia.

Saimme tanssia Dayak-heimon kanssa toteemin ympärillä, väistellä iilimatoja sademetsässä, syödä suussa sulavia kaloja, uida vesiputouksessa, tutustua toivoa-antaviin ihmisiin, oppia elämästä ja matkata jokiveneellä hiljentävän upeiden metsäkatedraalien alla. Vierailimme myös kultakaivoksilla, kaskiviljelijöiden luona, öljypalmuplantaaseilla, orankisaarella ja Sebangaun trooppisissa turvemetsissä jotka saavat vetensä Borneon sydämestä.

Kokosin monista kuvistani matkakertomuksen Borneo 2009

Lähden tänään parin viikon työmatkalle Borneon sademetsiin (kartta). Täällä lisää tietoa reissusta ja reissukohteesta

Aurinkoista huhtikuun jatkoa!

kuva cc ai@ce

Työmatkani kulkee keskuspuistoa pitkin. Sulanmaan aikaan puisto on hiljaisesti etenevä työmatkailijoiden pyörävaltatie. Mutta missä olivat kaikki kanssapyöräilijäni viime viikolla?

Eikö tähän aikaan vuodesta kuulu liikkua pyörällä? Helsingin päättäjien mielestä ilmeisesti ei. Tuttua työmatkaani on mahdotonta polkea kunnossapidon puutteen vuoksi.

Ensimmäinen puolikilometriä oli teräväksi jäätynyttä sohjoa. Jouduin taluttamaan pyörää jotta renkaat eivät puhkeaisi. Huopalahden kohdalla matkanteko helpottui sulaneen tien vuoksi. Jalankulkijat eivät tosin olleet tottuneet vielä liikennevälineeseeni koska harhailivat ajoväylälläni. Ruskeasuolla jouduin poistumaan keskuspuistosta koska pyörätiet olivat ajokelvottomia. Puikkelehdin siis Pasilan läpi autoteitä ja jalkakäytäviä pitkin. Pasilanaseman ihmisvilske on aina haaste. Onnistuin pujottelemaan ihmisten läpi heitä sievästämättä.

Työmatkani vaarallisin rupeama oli edessä. Aleksis Kiven kadun alun pyörätie.

Pyörätie kulkee jalankulkutasolla ja pätkittyy täten lyhyiksi korttelin mittaisiksi pätkiksi. Saatuasi pyörän mukavaan rullausvauhtiin täytyy jarrutta joko sen pelossa että suojatielle syösyy sivukadulta auto tai siksi että suojatiellä  seisoo jo auto. Tämä “pyörätie” toimii myös yleisenä parkkipaikkana pakottaen pyöräilijät ja jalankulkijat sulloutumaan vähänväliä läpi puolentoista metrin sumpuista. Oman turvallisuuteni vuoksi ajan tämän välin autotiellä.

Aleksis Kiven kadun lopun pyörätie kulkee omana väylänään autoratojen välissä. Mahtavaa. Sitten pyörätie häviää. Minne se meni?

Pyöräilijän täytyy valita kahdesta hengenvaarallisesta vaihtoehdosta, joko syöksyä Sörnäisten rantaa kohti autotiellä ajaen (pyörätie on aina täynnä autoja) tai livahtaa rukoillen Hämeentien bussikaistalle aamuruuhkan sekaan. Suosin ensimmäistä vaihtoehtoa, vaikka pelkään joka aamu jarrujen pettämistä, eteensyöksyvää autoa ja maailmanluokan asvaltti-ihottumaa.

Iltapäivällä palaan samaa reittiä mutta nyt jäiset pyörätiet ovat muuttuneet upottaviksi sohjo-ojiksi.

Uuden selvityksen mukaan lähes kolmannes Helsingin ruuhkia vähentävistä ja ilmanlaatua parantavista työmatkailijoista olisi valmis jatkamaan pyöräilyä vuoden ympäri mikäli ajoväylien kunnossapito olisi parempaa. Kuten monet bloggaajat kuten Martti, Jukka ja Osmo ovat jo todenneet pyöräily on liikennemuoto joka vaatii oman erillisen huolletun ajoväylänsä.

Näin Kööpenhaminassa (video Martilta)

Natustelin chiapataa, juustoja ja savulohta puuhellan rätistessä ja levittäessä lämpöä mökkiin. Nukahdin Silkkitien tunnusmusiikkiin herätäkseni lukemaan muutaman sivun ja nukahtaakseni taas uudelleen. Sytytin hellan uudelleen aamuyöllä ja siirryin sänkyyn lukemaan. Nukahdin. Katolta tömpsähteli sulavaa lunta maahan.

Kymmeneltä aamulla tuijottelin sängyssä kattoon, lueskelin ja nautin aamukahvia. Ulkona oli häikäisevä kevätpäivä. Katselin sitä tuvan ikkunasta. Hömötiaiset kosiskelivat toisiaan.

Kävelin sohisevan kevätlumen reunustamaa hiekkatietä kohti jotain mukavaa rantakalliota. Peuraperhe hämmästyi omenapuiden takana. Istuin rannalla kiviaidan vieressä jäälle katsellen. Aurinko lämmitti.

Söin herkullisen lounaan, luin hiukan ja ajoin kotiin leikkimään lasten kanssa. Lomalukemisena minulla oli Tom Hodgkinsonin Joutilaisuuden ylistys

Työmatkat ovat hyvin intensiivisiä. Kolleegoiden kanssa ollaan koko valveillaoloaika eikä töistä pääse irtautumaan kun kello lyö neljä. Vaikka tiivis muutaman viikon työputki onkin uuvuttava niin se myös antaa paljon. On aikaa vaihtaa ajatuksia kasvokkain, haudutella ideoita ja jatkokehitellä ajatuksia yhdessä. Parhaat ideat syntyvät usein työmatkoilla sähköpostin tavoittamattomissa.

Voit lukea matkakuulumisiani Indonesian reissulta WWF Suomen Jaiku-kanavalla. Nepalissa kävin pikavisiitillä auttamassa työkaveria metsäsisällön kehittämisessä ja synenergioiden löytämisessä uusien hankkeidemme ja Borneon hankkeemme välillä.

Muutama muisto reissulta:

Indonesiasta

Borneolla matkustaminen on haaste huonojen kulkuyhteyksien vuoksi. Matkoja ei ilmoiteta kilometreissä vaan ajassa niinkuin monessa kehitysmaassa on tapana.

Työkaverini Iwan oli matkalla WWF:n kenttätoimistolle ja bussiasemalla hänelle oltiin erityisen avuliaasti osoitettu vapaa paikka bussista. Iwan ei osannut epäillä mitään vaikka bussit oli buukattu jo täyteen. Iwanin paikka oli nurkassa bussin viimeisellä rivillä. Matkan alettua Iwan huomasi kivuliaasti, että bussin iskarit olivat mennyttä ja vietti seuraavat 16 tuntia ruhjoen päätään kattoon ja seiniin.

Ne tiet joita Kalimantanilla (Indonesian puoleinen osa Borneota) on ovat surullisen kuuluisia huonosta kunnostaan. Suomen tiet ovat kuin peilijäätä niihin verrattuna. Kuuluisin kuoppa löytyy Länsi-Kalimantanilta. Normaalikokoisen bussin ajaessa kuoppaan bussia ei voi nähdä tien reunalta. Mikä parasta kuoppaa ei voi kiertää. Paikalliset tietävät tämän joskus päivän kestävän hidasteen olemassaolon ja varustautuvat bussien väliseen hinausoperaatioon piknik-huovin ja eväin.

Nepalista

Suurin osa Nepalia on vaikeakulkuista Himalajan vuoristoa.

Istuskelimme puhumassa politiikkaa Kathmandulaisen ulkoiluliikkeenpitäjän puodissa hänen ystäviensä kanssa. Eräs ystävistä oli paikallisen teleoperaattorin palveluksessa. Kännykkämaston tai sateliittilautasen reistaillessa hänen tehtävänään on tehdä vaadittavat huoltotyöt. Tämä IT-tukihenkilö kävelee usein useita päiviä maailmankorkeimmassa vuoristossa vain päästäkseen mastolle ja selvittääkseen error-viestin syyn.

WWF Nepalin kenttätoimistot kattavat koko maan. Arvatkaa kuinka hauskaa on ensin lentää kapeaa “point of no return”-vuorensolaa pitkin vuorenseinämästä alkavalle kapealle kiitoradalle joka on 40 asteen ylämäessä ja jatkaa sen jälkeen neljä päivää patikkavaellusta päästäkseen toimistolle. Helsingin lähijunien myöhästelyt on melko pullamössöä näille kavereille.

Nepalissa on vallassa vaalein valittu hallitus jonka suurimpana puolueena on Maolaiset. Nepalilaiset toivoivat heiltä näiden paljon lupaamia uudistuksia korruption vaivaamaan hallintoon ja köyhyyteen. Nyt Maolaisia kutsutaan “metsäläisiksi” jotka eivät tiedä mitä tekevät.

Video – Katukuvaa nopeasti laajenevasta Kathmandusta

Hallitus julisti lokakuussa maahan energiakriisin ja rajoittivat sähkönjakelun kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa. Konfliktivuosien paisuttamaan Kathmanduun syntyi hallitsemattomasti kasvava urbanisoitumisongelma. Valtio avautui 90-luvulla hyvin nopeasti ulkomaailmalle. Kathmandussa tämä ja kaupungistuminen näkyivät seksibisneksen kasvuna. Maolaiset pyrkivät ratkaisemaan ongelman lailla joka sulkee kaikki ravintolat kello 23.00. Ei sähköä, ei musiikkia. Nepalissa kuplii pinnan alla.

Jaikussa ja Facebookin Sankariryhmässä matkan valmisteluita ja matkaohjelmaa. Pyrin kertomaan teille matkakuulumisia WWF Suomen Jaiku-kanavalla, aina kun pääsen nettiyhteyden ääreen.

Ai miksi juuri Indonesiaan ja Nepaliin? Koska Borneon sademetsät ja Nepalin tiikerit katoavat ilman uusia tehokkaita ratkaisuja. Kiitos kaikille jotka auttavat WWF Indonesiaa ja Nepalia yhteisessä urakassamme.

Iltaisin ohjelmaa tarjosivat peuhaamisintoinen esikoinen ja keikutuskaipuinen kuopus. Viikonloppu oli lähes infernaalinen esikoisen tultua kipeäksi, vaihdettua nukkumisen itkemiseksi ja kuopuksen saatua jatkuvan nälän. Näillä silmänalusilla voittaisi kilpailuja.

Jätkä senkun porskuttaa – ensi viikkoon

ps. Muistakaa kannustaa meppejä lopettamaan laittoman puun kauppa EU:ssa!